Kissatilapäiskoteja tarvitaan

Kissoja on tällä hetkellä Pesun tilapäiskodeissa ympäri Pirkanmaata nelisenkymmentä ja jono kasvaa uhkaavasti. Varsinkin pentuepaikoista on kipeästi pulaa! Pentueita sijoitamme ensisijaisesti rauhallisiin tilapäiskoteihin, joissa on jo ennestään kokemusta kissoista.

Tilapäiskoti tarjoaa lemmikille hyvän paikan asua ja eläimen tarpeiden mukaisen, vastuullisen perushoidon: ravinnon, terveydenhoidon, tarvikkeet, virikkeitä ja seuraa. Yhdistys kustantaa eläimen tarvitseman eläinlääkärihoidon ja lääkkeet, sekä auttaa tarvittaessa ruuan, hiekan, purun ja tarvikkeiden hankinnassa. Mieti, olisiko tällainen tilapäiskotitoiminta sinulle sopiva auttamistapa ja ota yhteyttä osoitteeseen tilapaiskodit@pesu.org. Kaikki tilapäiskodit perehdytetään tehtävään! Voit kysyä tilapäiskotitoiminnasta sitoutumatta vielä mihinkään.

Kenties meiltä löytyisikin sinulle juuri se kissa, jota olet aina odottanut elämääsi? Etsimme kissoille luonnollisesti myös vastuuntuntoisia loppuelämän koteja! Käy tutustumassa kotia etsiviin viiksiniekkoihin Kodittomat eläimet -osiossa sivuillamme ja seuraa siellä annettuja yhteydenotto-ohjeita.

Oma tieni tilapäiskodiksi

Syksyllä 2010 sain kuulla, että Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistys etsi uusia tilapäiskoteja kodittomille eläimille. Ajatus tuntui kiinnostavalta: voisin auttaa eläimiä hyvin konkreettisella mutta samalla vaivattomaksi kokemallani tavalla omassa kodissani. Auttamishalun lisäksi päätökselläni lähteä tilapäiskodiksi oli myös itsekäs motiivi. Teini-iässä kovasti vaivannut kissa-allergia kummitteli mielessäni, ja halusin testata, mikä allergian tilanne nyt olisi. Lisäksi koin haluavani kokeilla lemmikin hoitoon liittyvää vastuunkantoa ilman oman lemmikin hankkimista. Laitoin saman tien sähköpostia yhdistykseen, ja sain pian myös vastauksen.

Aluksi sain henkilökohtaisen perehdytyksen tilapäiskotitoimintaan. Kaikki tarvittavat asiat käytiin rauhassa läpi, ja sain tilapäiskotitoiminnasta myös kirjallista materiaalia. Sain kertoa, haluaisinko toimia tilapäiskotina kissoille, koirille vai kaneille, ja kuinka monelle yksilölle kerrallaan. Kissat olivat minulle itsestään selvä valinta, sillä olen aina kokenut itseni ennen kaikkea kissaihmiseksi, vaikka kaikenlaisista eläimistä pidänkin. Lopuksi teimme kirjallisen sopimuksen tilapäiskotina toimimisesta.

Pian tämän jälkeen koitti se jännittävä päivä, jolloin puhelin soi, ja minulle tarjottiin kahta hoidokkia! Vielä tässäkin vaiheessa olisin toki halutessani saanut kieltäytyä. Mitään syytä sellaiseen ei kuitenkaan ollut, vaan pian meille muutti valloittava kissakaksikko Kustaa ja Kerttu. He olivat kesyjä, hyvätapaisia ja kilttejä lemmikkejä – aivan täydellinen parivaljakko aloittelevaan tilapäiskotiin.

Tilapäiskotina toimiminen on helppoa, sillä tukea ja apua on aina saatavilla. Tukea erilaisiin pulmiin tai ongelmatilanteisiin olen saanut Pesu ry:n kissakoordinaattoreilta aina, kun olen sitä tarvinnut. Olen saanut aina määritellä oman toimintani raamit; sen miten montaa ja minkälaista kissaa (jos yhtäkään) hoidan missäkin elämäntilanteessa. Kaikki kissojen hoitoon tarvittavat välineet olen saanut käyttööni veloituksetta Pesun varastoista. Hoitokissojen eläinlääkärikulut on aina korvattu ilman muuta ja viivytyksettä. Usein eläinlääkärikäynteihin ei ole tarvinnut sitoa omaa rahaa ollenkaan, vaan kaikki on sujunut sujuvasti eläinlääkäriaseman laskuttaessa suoraan Pesua. Myös kissanruokaa ja -hiekkaa olen saanut aina halutessani, jopa kotiinkuljetettuna.

Tilapäiskodin tärkein velvollisuus on tietenkin huolehtia hoitoeläimestä mahdollisimman hyvin. Tilapäiskodilla on myös ratkaisevan suuri rooli siinä, että eläin löytää parhaan mahdollisen oman kodin koko loppuelämäkseen. Lisäksi tilapäiskodilla on pieni määrä muita velvollisuuksia: on oltava vähintään kohtuullisesti Pesun eläinkoordinaattoreiden sekä kodintarjoajien tavoitettavissa, ja vähäisistä paperitöistä sekä rahaliikenteestä on huolehdittava luotettavasti. Vähintään 95% tilapäiskotitoiminnasta on siis aivan normaalia arkea hoitoeläimen kanssa.

Olen ollut valtavan tyytyväinen siihen, että olen ryhtynyt Pesu ry:n tilapäiskodiksi. Tilapäiskotitoiminta on tuonut paljon uutta sisältöä elämääni. Vuosien varrella olen osallistunut myös monenlaiseen muuhun mukavaan Pesun järjestämään puuhaan, ja tavannut liudan miellyttäviä, eläinsuojelulle omistautuneita ihmisiä. En enää osaisi kuvitella elämääni ilman näitä rakkaita hoitokissoja. Hoitolaiset tuottavat minulle iloa päivittäin, kun saan seurailla heidän elämäänsä ja touhujaan. Toki vuosiin kuuluu myös surua ja epäonnistumisia – elävien olentojen kanssa siltä ei koskaan voi täysin välttyä. Yhteistyöllä kaikesta on kuitenkin selvitty.

Kustaa ja Kerttu jatkoivat pian matkaansa omaan loppuelämän kotiinsa, kuten tarkoitus olikin. Sen jälkeen olen saanut tarjota majapaikan monelle muulle kodittomalle kissalle, ja jokainen heistä on jättänyt pienen, omanlaisensa tassunjäljen sydämeeni.

Koiran stressi

Disclaimer: seuraavat huomiot on kirjoitettu omien kokemusten perusteella.

Koirilla voi esiintyä stressiä monesta eri syystä, eikä kaikki stressi ole negatiivista. Esimerkiksi agility-kilpailut voivat olla stressaavia koirille, mutta silti ne nauttivat vauhdista ja omistajan kanssa puuhaamisesta. Tilapäiskodin kannalta stressi esiintyy usein (varsinkin aluksi) negatiivisessa valossa. Koiralla voi olla stressiä ennen tilapäiskotiin tulemista esimerkiksi puuttellisen hoidon vuoksi tai omistajien stressaavan elämäntilanteen vuoksi, jolloin koirakin on stressaantunut. Kodin vaihtaminen on aina koiralle stressin lähde, toiset koirat reagoivat kodinvaihtoon hyvin voimakkaasti ja toiset eivät juurikaan.

Stressi voi ilmetä esimerkiksi läähättämisenä, piippaamisena, ravaamisena, rauhoittumisen vaikeutena, haukkumisena, liiallisena juomisena jne. Oman kokemuksen perusteella ensimmäisen päivän stressiä ei voi kauheasti helpottaa. Lenkkeily toki jonkun verran helpottaa, koska koira voi silloin keskittyä haisteluun ja rentoutua. Tärkeintä on koittaa itse olla mahdollisimman rento ja antaa koiran äännellä ja touhuta. Hyvin usein jo seuraavana päivänä koira on rauhallisempi, vaikka edelleen kokee stressiä.

Itse yritän tilapäiskodissa välttää ensimmäisen viikon aikana kaikkea ylimääräistä touhuamista koiran kanssa, toki välttämättömät jutut hoidetaan. Pääasiassa käydään lenkillä, syödään, rapsutellaan ja olla möllötellään. Perussäännöt ovat kuitenkin käytössä heti alusta lähtien, eli ulos ei rynnitä, ruokakuppia pitää hetki odottaa jne. Usein nämä rutiinit alkavat sujua itsestään hyvinkin pian ja uskoisin, että niistä on myös turvaa koiralle. Koiran ehdoilla tietysti toimitaan, eli esimerkiksi ulos mennessä riittää, että koira odottaa siihen asti, että ovi on puoliksi auki ja sitten saa luvan. Aikaa pidennetään, kun koira edistyy ja maltti kasvaa. Kun koira on päässyt rauhoittumaan ja omaksumaan rutiineita, on myös helpompi aloittaa uusien asioiden opettelu.

On hyvin palkitsevaa, kun huomaa koiran stressitason laskeneen ja se esimerkiksi alkaa ensimmäistä kertaa leikkiä leluilla tai makaa aivan rennosti lattialla ilman, että ihmisten liikkumisen sitä häiritsee.

Vieno neito kotia etsimässä

Joissain kissakirjoissa mainitaan, että koska kissa ei ole varsinainen laumaeläin, sillä ei ole myöskään "oikeaa" laumakäyttäytymistä, kuten alistumista tai dominanssia. Useamman kissan kodissa voi silti nähdä laumahierarkiaa, vaikka vain kissamaisen hienostunein elein. Jos tilapäiskodissa on useampi eläin, uusi hoidokki ottaa oman aikansa sopeutuakseen laumaan. Jo karanteeniaikana muut saavat vihiä oven takana olevan tulokkaan hajuista ja äänistä. Jos jotkut eivät tule millään toimeen keskenään, voi tilapäiskotia vaihtaa, vaikka turhia siirtoja yritetään välttää.

Meillä tilapäiskodissa asustava Niiskuneiti on luultavasti saanut aiemmassa elämässään ennen PESU:lle tuloa kovaa kohtelua toisilta kissoilta, koska se tahtoo alistua automaattisesti kaikille. Pieni neiti painautuu heti litteäksi korvia myöten ottamaan vastaan olettamaansa iskua. Pakenemisreaktio taas voi innostaa toisia jahtaamaan sitä, leikkiä tai ei. Pikkuhiljaa Niiskulle kuitenkin valkeni, että meillä asuu ihan mukavia kissoja, ja se alkoi iloksemme tehdä tuttavuutta toisiin. Nykyään tämä vieno neito keimailee rennosti mieluisille kissakavereille ja pääsee jo samalle ruokakupille.

Niisku myös tajusi, että ainakaan ihmiset eivät satuta sitä. Ruoka-aikaan se tulee innoissaan kiehnäämään jalkaa, ja silloin sitä saa silittää ja nostaminenkin jo onnistuu. Muulloin ihmisen aloitteesta tapahtuvaa kosketusta vielä vähän harjoitellaan; aluksi neitiä vielä jännittää mutta kohta jo rentoutuu – poskesta rapsutteluhan on ihan mukavaa. Niisku ei ole ollut koskaan aggressiivinen, joten silittämistä varovasti harjoitellessa ei tarvitse pelätä itse saavansa iskuja. Niiskun avautumista on ollut mahtava seurata, kun aiemmin pelokas kissa alkoi nostaa häntäänsä ja kieriä lattialla. Lattialla pyöriminen onkin Niiskun erikoisuus, se harrastaa sitä innokkaasti joka päivä pienestäkin ilon aiheesta.

Aluksi ajattelin, että ehkä Niisku viihtyisi ehkä parhaiten talon ainoana kissana, mutta totuus voi olla toinen. Niiskulle olisi tärkeää löytää koti, jossa olisi kilttejä kissakavereita, niin se voi elää reippaana myös ihmisten parissa. Toiset mukavat kissat tuovat kuitenkin seuraa; ihmisten työpäivät ovat kovin pitkiä aikoja olla yksin sisällä ja tylsistyminen uhkaa. Toistaiseksi on näyttänyt siltä, että Niisku pelkää enemmän kolleja, joilla on taipumus ehkä kovempiin otteisiin.

Niisku on sikäli helppo kissa, että se ei vaadi ihmisiltä "ylimääräistä" huomiota, se leikkiikin enimmäkseen yksistään, mutta aktiviteetteja on silti tarjottava. Neiti on kätevä tassuistaan ja varsin leikkisä, mutta se nauttii myös pitkistä päiväunista. Hurmaava nuori neitokainen juhlii kesällä vasta kaksivuotissynttäreitään. Niiskun kaltaisen "ei-sylikissan" on aina vaikeampi löytää uutta kotia, mutta meillä se saa ainakin elää rauhassa odottelemassa sopivaa.

Niiskuneidistä löytyy lisää valokuvia ja luonnekuvaus PESUn kodittomien eläinten sivulta.

Koirakodin esittely

Tilapäiskodiksi lähtemistä olin miettinyt pidempään, mutta en kerrostalossa asuessani saanut vietyä asiaa ajatusta pidemmälle. Omakotitaloon muuton jälkeen tuntui ajoitus sopivalta lähteä mukaan toimintaan. Mukaan lähdin hyvinkin itsekkäistä motiiveista, koska halusin tutustua erilaisiin koiriin ja miettiä miten omia tapoja ja toimintamalleja tulisi muuttaa, jotta yhteiselo sujuu. Halusin myös seurata koirien toimimista laumassa ja toisaalta myös oma koira saisi seuraa tilapäisasukeista. Toki eläinten auttaminen oli myös tärkeä motiivi, jota ilman en olisi lähtenyt aikaani tähän käyttämään. 

Aloitin tilapäiskotina kesällä 2011, jolloin oman urokseni kaveriksi saapui Susa. Susa oli haastava tapaus, koska se oli aggressiivinen sitä lähestyviä ihmisiä kohtaan. Mikäli vastaantulijat olivat välinpitämättömiä niin oli Susakin. Koirien kanssa Susa tuli hyvin toimeen. Olin tietenkin itse saanut päättää haluanko ottaa haasteen vastaan ja olen iloinen, että otin. Susa löysi mahtavan uuden kodin, jossa myös vierailin myöhemmin katsomassa miten elämä sujui. Ensimmäiseen hoitokoiraan kiintyi aika tavalla ja tuli muutama tippakin linssiin, kun luovutuksen aika tuli. Hienointa oli kuitenkin saada koira lopulliseen kotiinsa ja kuulla omistajan sanovan myöhemmin, että päivääkään hän ei vaihtaisi pois. 

Omaan laumaan tuli Susan aikana kodinvaihtaja narttu, joka aiheutti laumadynamiikkaan uusia muutoksia ja itselle lisää haasteista koirien lukemiseen ja lauman hallintaan. Tähän mennessä meillä on ollut neljä Pesun kautta tullutta koiraa, joilla kaikilla on ollut omat haasteensa, mutta kaikki ne ovat löytäneet tiensä minun ja uusien kotiensa sydämeen. Olen etuoikeutettu saadessani mahdollisuuden tutustua mahtaviin koirapersooniin ja voidessani auttaa ne uusiin koteihin rakastetuiksi lemmikeiksi.

Hulda

Eräänä sunnuntaipäivänä puolitoista vuotta sitten sain tekstiviestin puhelimeeni: ”Otatko emon ja pennut hoitoosi?” Tähän tietysti vastasin, että toki, ja näinpä meille päätyi hoitoon Hulda, kolmen pennun tuore emo. Tiesin, että Hulda oli pentujensa kanssa loukutettu ulkoa, mutta ehkäpä kokemattomuuttani en osannut ajatella mitä sekin nyt noin tarkalleen ottaen tarkoitti. Olihan ne kaikki muutkin hoitokissat ajan myötä sopeutuneet hyvin uuteen elämäänsä meillä. Ensitapaamisemme Huldan kanssa ei kuitenkaan mennyt ihan putkeen ja Hulda ampaisi kantokopasta salaman nopeasti ulos suoraan verhoja pitkin katonrajaan. Enpä ollut edes tätä vaihtoehtoa ajatellut, mutta onnekkaasti kaikki keittiötavarat säilyvät ehjänä. Mitä nyt leivänpaahdin taisi rytäkässä tippua, mutta se selvisi tästä voittajana. Sinne verhojen taakse Hulda sitten jähmettyikin seuraavaan päivään asti.

Hulda toisena päivänä tilapäiskodissaan

Huldan pennut: Halla, Hilma ja Hoppu

Vaikka aluksi Hulda säikkyi meitä jo pelkästä katsekontaktista, ahkeran leikittämisen ja muiden kissojemme esimerkin myötä hän alkoi pikkuhiljaa luottaa meihin enemmän. Omista kissoistamme onkin ollut valtavasti hyötyä tässä projektissa; Hulda tulee monesti seuroihimme vasta muiden kissojemme perässä. 

Hulda ja Silppu

Huldan kesyttäminen on edennyt hitaasti mutta varmasti tähän päivään asti. Nykyään Hulda osaa odottaa päivittäisiä leikkihetkiään ja tykkää myös rapsutuksista ja silittelystä ruokailun yhteydessä. Olemme myös hiljattain alkaneet totuttamaan häntä nostamiseen, joka yllätykseksemme ei olekaan ollut Huldan mielestä niin pelottavaa. Huldaa kuitenkin jännittää vielä useammat uudet tilanteet ja ihmiset, eikä rapsuttelemaankaan häntä pääse kuin tietyllä paikalla keittiön maton päällä. Rohkeimmillaan Hulda on jos saa herkkuja komean kissakaverinsa Silpun vieressä.

Nykyään Hulda tulee jo meitä vastaan kun tulemme kotiin. Ehkäpä herkut ovat silloin enemmän Huldan toivelistalla kuin rapsut, mutta se ei meitä haittaa. Hulda on ollut haastava, mutta myös erittäin antoisa hoitokissa. Hulda on mitä mainioin kissa ja on opettanut meille kärsivällisyyttä ja eläimen ehdoilla etenemistä.

Onnistumisen elämyksiä

Kodittomien eläinten tilapäiskotina toimiminen herättää monenlaisia tunteita. Eläinten kohtalot saavat usein tuntemaan myötätuntoa ja suruakin. Iloa sen sijaan tuottavat Pesu ry:ssä toimivat mahtavan mukavat ihmis- ja eläintyypit. Silti parasta ovat onnistumisen kokemukset, joita syntyy kun onnistumme täyttämään perustehtävämme: löydämme uuden kodin eläimelle.

Omiin vuosiini Pesu ry:n tilapäiskotina on kuulunut viisitoista erilaista kissapersoonaa. Kustaan, Kertun, Toffun, Cosmoksen, Elmerin, Ellin, Elmon, Muskan, Taran, Velman, Elmeri II:n, Emman, Nanin, Napin ja Murun huolehtijana toimiminen on ollut kunniatehtävä, ja olen oppinut heiltä jokaiselta jotain kissan elämästä sekä kissan ja ihmisen yhteiselosta. Ehkä mieleenpainuvin kissapersoona on kuitenkin ollut 14-vuotias kissaherra Elmeri, jonka elämässä olen saanut seurailla helmikuusta 2013 lähtien.

Isokokoinen, punavalkoturkkinen Elmeri osoitti olevansa varsinainen Persoona heti meille saavuttuaan. Hän ei pelännyt mitään eikä ketään, vaan kävi heti taloksi. Ensimmäisestä yöstä asti hän nukkui yönsä sängyssämme pääpuolessa tyynyn ja seinän välissä. Meille palvelijoilleen hän opetti kärsivällisesti mutta määrätietoisesti, miten häntä kuuluu hoitaa. Kun hän hyppäsi tiskipöydälle, vesihana piti avata jotta hän sai juodakseen. Kun hän raapi ulko-ovea, hänet tuli viipymättä viedä valjaslenkille. Hellyyttä ja läheisyyttä kiltille Elmerille piti tarjota säännöllisesti ja usein.

Me tilapäiskodin ihmiset olimme hieman huolissamme valloittavan Elmerin tulevaisuudesta. Kiinnostuisiko kukaan näin kypsään ikään ehtineestä kissasta, oli hän sitten miten mukava tahansa? Olimme jo alkaneet henkisesti valmistautua siihen, että Elmeri eläisi loppuikänsä kodissamme... kunnes eräänä päivänä viime vuoden elokuussa puhelin soi.

Kolmihenkinen perhe Tampereen läheltä oli etsiskellyt itselleen kissaa, ja siinä yhteydessä he olivat löytäneet Elmerin esittelyn Pesu ry:n nettisivuilta. He olivat kiinnostuneita tulemaan tapaamaan Elmeriä. Puhuimme kauan puhelimessa, ja puhelinkeskustelun perusteella sovimmekin tapaamisen. Pian perhe tuli kotiimme katsomaan Elmeriä.

Se oli rakkautta ensi silmäyksellä! Tapaamisen jälkeen perhe ilmoitti nopeasti haluavansa antaa Elmerille kodin, ja minäkin pidin heitä mitä sopivimpana perheenä Elmerille. Kaikki tuntui loksahtavan täydellisesti kohdilleen. Ennen adoptiopäätöstä keskustelimme perusteellisesti siitä, mitä aikuisen, jo ikääntyneen kissan adoptoiminen merkitsee. Tosiasia oli, että vaikka kissa onkin usein pitkäikäinen lemmikki, Elmerillä oli jo enemmän vuosia takanaan kuin edessä. Toisaalta hyviä vuosia oli todennäköisesti edessäpäin vielä runsaasti, sillä Elmerin terveydentila oli iästä huolimatta hyvä. Lemmikin omistajan suurin pelkohan on rakkaan lemmikin menettäminen. Toisaalta: se on hinta, jonka maksamme rakkaudesta.

Aikuisen kissan adoptoiminen on usein mielestäni varsin varteenotettava vaihtoehto. Kissanpennut ovat suloisia, mutta kaikella rakkaudella: ovathan ne samalla todella rasittavia! Aikuisesta kissasta jo suunnilleen tietää, millainen se on luonteeltaan ja tavoiltaan, ja pentuajan koheltaminen on jo taaksejäänyttä elämää.

Tällä hetkellä Elmeri elää elämänsä kevättä Ylöjärvellä. Elmerin emäntä lähettää säännöllisesti kuulumisia. Elmerillä on oma piha, jossa se ulkoilee valjaissa. Omien ihmistensä kanssa se lenkkeilee rannassa ja lenkkipoluilla, tutkii paikkoja ja kiipeilee puissa ja aidoilla ja viettää muutenkin aktiivista elämää. Kissaherra seuraa perhettään harrastusmatkoille, ja automatkat taittuvat mukavasti omissa turvavöissä auton penkillä. Kun laiskottaa, se makaa kodin ikkunalaudalla ja seurailee siitä pihan elämää. 

Tunnen suurta kiitollisuutta siitä, että Elmerille kävi näin hyvin. Hän jos kuka ansaitsee ihanat, nautittavat, pitkät vuodet osana omaa perhettään. Usein kysytään, eikö ole surullista luopua kissasta, joka on viettänyt tilapäiskodissa pitkän ajan, joskus jopa kuukausia tai pidempään. Vastaan aina, että ei ole. Päinvastoin, olen iloinen kun löydän hoidokilleni kodin, johon voin luottaa ja jonka tiedän huolehtivan eläimestä hyvin. Sellaisille onnistumisen elämyksille mikään ei vedä vertaa!