Disclaimer: seuraavat huomiot on kirjoitettu omien kokemusten perusteella.
Koirilla voi esiintyä stressiä monesta eri syystä, eikä kaikki stressi ole negatiivista. Esimerkiksi agility-kilpailut voivat olla stressaavia koirille, mutta silti ne nauttivat vauhdista ja omistajan kanssa puuhaamisesta. Tilapäiskodin kannalta stressi esiintyy usein (varsinkin aluksi) negatiivisessa valossa. Koiralla voi olla stressiä ennen tilapäiskotiin tulemista esimerkiksi puuttellisen hoidon vuoksi tai omistajien stressaavan elämäntilanteen vuoksi, jolloin koirakin on stressaantunut. Kodin vaihtaminen on aina koiralle stressin lähde, toiset koirat reagoivat kodinvaihtoon hyvin voimakkaasti ja toiset eivät juurikaan.
Stressi voi ilmetä esimerkiksi läähättämisenä, piippaamisena, ravaamisena, rauhoittumisen vaikeutena, haukkumisena, liiallisena juomisena jne. Oman kokemuksen perusteella ensimmäisen päivän stressiä ei voi kauheasti helpottaa. Lenkkeily toki jonkun verran helpottaa, koska koira voi silloin keskittyä haisteluun ja rentoutua. Tärkeintä on koittaa itse olla mahdollisimman rento ja antaa koiran äännellä ja touhuta. Hyvin usein jo seuraavana päivänä koira on rauhallisempi, vaikka edelleen kokee stressiä.
Itse yritän tilapäiskodissa välttää ensimmäisen viikon aikana kaikkea ylimääräistä touhuamista koiran kanssa, toki välttämättömät jutut hoidetaan. Pääasiassa käydään lenkillä, syödään, rapsutellaan ja olla möllötellään. Perussäännöt ovat kuitenkin käytössä heti alusta lähtien, eli ulos ei rynnitä, ruokakuppia pitää hetki odottaa jne. Usein nämä rutiinit alkavat sujua itsestään hyvinkin pian ja uskoisin, että niistä on myös turvaa koiralle. Koiran ehdoilla tietysti toimitaan, eli esimerkiksi ulos mennessä riittää, että koira odottaa siihen asti, että ovi on puoliksi auki ja sitten saa luvan. Aikaa pidennetään, kun koira edistyy ja maltti kasvaa. Kun koira on päässyt rauhoittumaan ja omaksumaan rutiineita, on myös helpompi aloittaa uusien asioiden opettelu.
On hyvin palkitsevaa, kun huomaa koiran stressitason laskeneen ja se esimerkiksi alkaa ensimmäistä kertaa leikkiä leluilla tai makaa aivan rennosti lattialla ilman, että ihmisten liikkumisen sitä häiritsee.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti