Adoptoin FIV-positiivisen kissan!

Viennan ja Nizzan kuulumisia meille kirjoitteli Jenna:

Muutettuani isompaan asuntoon yhdessä poikaystäväni kanssa vuonna 2015 tuli viimeinkin mahdollisuus adoptoida ensimmäinen kissani! En siis tietoisesti lähtenyt etsimään FIV-positiivista kissaa, vaan kriteerini olivat simppelit: aikuinen kissa, joka sopisi ainoaksi kissaksi. Nämä kriteerit täytti Vienna , PESUn sivuilla superkehrääjäksi kuvailtu katti. Kuvauksessa ilmaistiin myös selkeästi, että Vienna oli FIV-positiivinen, eli kantoi kissojen immuunikatovirusta.

Vienna

Ensimmäistä kissaa adoptoidessani en tiennyt mikä FIV oli. Tutustuin FIViin PESUn sivujen tarjoamalla lyhyellä tietopaketilla, ja tutkin asiaa lisää itsenäisesti. FIV on kissan immuunikatovirus, joka ei tartu kuin toisiin kissoihin esimerkiksi syljen kautta kissojen tapellessa tai paritellessa. Tauti on edelleen melko tuntematon, ja esimerkiksi Suomesta ei ole saatavilla tarkkoja tilastoja kuinka laajalle FIV on levinnyt. Tartunta on usein huomaamaton, ja paljastuu vain eläinlääkärissä tehdyllä testillä. 

Mietin Viennan adoptoimista pitkään. FIV-positiivisuus ei minua sinänsä huolettanut, mutta kukaan perheestäni tai ystäväpiiristäni ei ollut taudista tietoinen.  Jouduin siis luottamaan täysin löytämääni tietoon. Lopulta päädyin pohdinnoissani  lopputulemaan, joka pitää edelleen.  Jos adoptoisin kissan vaikkapa marketin seinällä olevan ilmoituksen perusteella, en mitenkään voisi tietää onko kissani FIVin kantaja. FIV-testi ei ole pakollinen, joten saattaisin jopa pitää FIV-kissaa tietämättäni.  Immuunikato pitää tietysti ottaa vakavasti, mutta valitettavasti mikään ei takaa että FIV-negatiivinenkaan kissa pysyisi terveenä elämänsä loppuun asti. Kissan terveyttä voidaan ylläpitää ja sairauksia ehkäistä, mutta elämä on arvaamaton. Halusin siis antaa Viennalle mahdollisuuden!

Vienna ja omistajansa

Vienna on meillä jo asunut useamman vuoden, ja on jo saanut seuraksi toisen FIV-positiivisen kissan, Nizzan! Kissat eivät päällisin puolin eroa muista kissoista mitenkään. Ruoan pitää olla markettiruokaa laadukkaampaa, jotta ravintoon kuuluu enemmän lihaa kuin viljaa, ja sairauksiin ja muihin poikkeavuuksiin pitää reagoida nopeasti. Kaikki nämä ovat asioita joista myös FIV-negatiivinen kissa hyötyy hurjasti. Arkemme ei siis tunnu vaivalloiselta tai poikkeukselliselta. Välillä rokotukset ja madotukset saattavat mietityttää, mutta onneksi Facebookissa on epävirallinen FIV-positiivisten kissojen tukiryhmä nimellä "FIV-kissalle koti", josta uskoisin saavani tukea ja tietoa tarvittaessa. Ilokseni sain myös huomata että jopa Instagramissa on vahva FIV-kissayhteisö. Lisäksi yksi internetin tunnetuimmista kissoista Marmalade on FIV-positiivinen! 

Ystävykset Vienna ja Nizza

Toki FIV-positiivisuus aiheuttaa välillä päänvaivaa. En esimerkiksi voi viedä kissojani hoitoon talouteen, jossa asuu FIV-negatiivisia kissoja.  FIV ei  välttämättä tartu rauhallisten kissojen kesken, mutta tartuntariskiä pitää silti välttää. Myös FIV-tartunnan loppuvaiheeseen kuuluva terminaalivaihe mietityttää; siihen kissa menehtyy.  FIV-kissoja kuolee kuitenkin enemmän muihin syihin (kuten vaikkapa lopetuspiikkiin) kuin sairauksiin. FIV-positiiviset kissat saattavat hyvin elää yhtä pitkään kuin muutkin kissat. FIV-kissan omistajalta  vaaditaan kuitenkin valppautta  huomata muutoksia kissan terveydentilassa; tällöin ongelmiin voidaan puuttua ajoissa. Kissan pitäminen sisäkissana pienentää riskiä sairastua haitallisiin sairauksiin.

Vienna ja Nizza tutustumassa

Vienna on pian ollut meillä neljä vuotta, ja Nizza kaksi. Molemmista on kuoriutunut esiin mitä huomionkipeimpiä kissoja! Päivä alkaa yhteisellä aamupalalla, päivät ovat täynnä leikkiä ja päiväunia, ja lopulta nukahdamme koko perhe yhdessä sängylle. FIV ei  näy arjessa tai pyöri mielessä kun kaikki kissanhoidon palikat ovat paikoillaan. Leikitän ja lellin kissojani ihan yhtä huolettomasti kuin "tavallista" kissaa. Päivääkään en ole katunut, että adoptoin juuri nämä kissayksilöt! Olen iloinen että olen voinut kissojeni kautta saada tietoa FIVistä, ja myös jakaa tietoa eteenpäin muille kissanomistajille.  

Tiedossa oleva FIV-tartunta  huonontaa kissan mahdollisuuksia saada koti, sillä tietoa on vähän, ja väärinkäsityksiä on sitäkin enemmän. Toisaalta se oli minun onneni, sillä sain kaksi todella ihmisrakasta kissaa ilman kilpailua muiden halukkaiden adoptoijien kanssa. En voi kuitenkaan adoptoida jokaista FIV-kissaa, ja moni on vielä koditon. Mikäli olet siis hankkimassa ensimmäistä kissaa, anna myös FIV-positiiviselle kissalle mahdollisuus! Immuunikato ja FIV kuulostavat korvaan ihan karmealta, mutta se ei ole koko totuus. Lopulta tärkeintä on vain halu pitää kissastaan hyvää huolta.

Nizza

Viennan ja Nizzan arkea voi seurata Instagramissa!

Video Nizzan ja Viennan ensikohtaamisesta

PESUn tietopaketti FIVistä

Eläinsuojeluyhdistys Dewin tietopostaus FIVistä

Puheenvuoro pelletin puolesta

Kissanhiekkaa tuntuu löytyvän nykyään joka lähtöön jopa hajustettuihin asti (huh, huh!). Tuntuu hullulta, että kissojemme pissa-alusta pitää roudata ulkomailta asti tuskallisen painavissa säkeissä.

Meillä on ollut käytössä puupelletti jo monta vuotta. Pelletissä on iso liuta hyviä puolia: se on tehty uusiutuvasta materiaalista, valmistukseen käytetään pääasiassa puunjalostuksen sivutuotteita (puupurua) ja saatavilla on kotimaista pellettiä. Eniten myydyt "tavalliset" kissanhiekat valmistetaan bentoniitista, joka on luonnonsavea. Se ei maadu, eikä myöskään pala, ja päätyy maantäytteeksi tai kaatopaikalle. Bentoniittia kaivetaan avolouhoksista, eniten sitä tuottaa Kanada. Pitkä matka on hiekalla (ja se hiilijalanjälki..). 

Oikealla marketista saatavaa kissanpellettiä ja vasemmalla lämmityspellettiä rautakaupasta.

Pelletti on kevyempää kuljettaa kuin savihiekka, se on edullista, tuoksuu puhtaana tuoreelta puulta, eikä sotke niin kuin savihiekka. Kun meillä on ollut hoitokissoilla mikrohiekkaa, sitä leviää tassuilla paljon ja kauas, ja kylppärissä se sulaa ikävästi märkään lattiaan. Pelletin isompi raekoko ei leviä niin tassuissa, ja on paljon helpompi siivota vähäiset sotkut pois. Aiemmin pelletin sai hävittää biojätteenä, mutta nyt Pirkanmaalla on uudet ohjeet uuden jätteenpolttolaitoksen myötä, ja kaikki käytetty kuivike kuuluu sekajätteeseen. Jos pellettiä kompostoi kotona, kompostia ei kannata levittää ruokakasveille.

Pellettiä on saatavilla myös paakkuuntuvana, mutta se on juurikin tuota tuontitavaraa. Kotimaista pellettiä saa ihan ruokakaupoista, mutta vielä halvemmalla lämmityspellettinä. Sitä myydään rautakaupoissa yleensä 20 kg säkeissä, ja jos ei ole kuivasta säilytystilasta pulaa, niin 500 kg suursäkillä ei tarvi hetkeen uutta ostaa. Ainakin lämmityskautena pienempiä säkkejä myyvät myös ns. halpatavara-/sekatavarakaupat. Itse laitan lämmityspellettiä hiekkalaatikon pohjalle, koska se on isompaa, ja pienempää ruokakaupan pellettiä päälle (ks. kuva). Joku joskus huomautti, että pelletti on kovaa ja muhkuraista kissantassuille. Vastasin että jo on kaukana luonnosta, kun maakin pitää pehmittää tassujen alle, eikö sisäkissan elämä ole jo muutenkin kovin "siloiteltua”.

Kissanpentujen ensivessana toimii hyvin edestä matalareunainen kannien käyttöön suunniteltu kulmavessa (kuvassa oikealla yläkulmassa). Pelletti kelpaa pennuillekin – ja ai että on myös kiva leikkiä noilla pienillä nappuloilla!

Koska tavallinen pelletti ei paakkuunnu, niin pääsee hiekkalaatikonhuollossakin helpommalla: laatikkoa vain ravistellaan pari kertaa, jolloin hajonnut hienojakoinen puru valuu nopeasti pohjalle, ja ehjät ja puhtaat pelletit nousevat pinnalle. Eläinkaupoista löytyy myös erikseen pelletti-hiekkalaatikoita, joissa on ritiläpohja, jolloin puru valuu alas, mutta silloin hiekan kokonaismäärä vähenee – jos kissa tykkää kovasti kaivaa, niin ritiläpohja ei ole paras ratkaisu. Pelkällä ravistelullakin siis pärjää hyvin.

Paakkuuntuva on toki silloin kätevää, jos on tarve seurata pissavaivaisen kissan virtsan määrää. Kakat lapioidaan pelletistäkin pois normaalisti. Joku valitti että kakan haju ei peity, mutta en ole löytänyt hiekkaa, joka peittäisi kakan hajun – enemmänkin riippuu siitä kuinka hyvin kissa peittää jätökset, ja siinä on suuria ”luonne-eroja”. Pellettihiekka vaihdetaan ja laatikko pestään, kun se alkaa tuoksahtaa, tai puhdasta ehjää pellettiä alkaa olla enää ohut kerros päällä. Normaali viikon parin vaihtoväli riittää, jos vessoja on tarpeeksi kissojen määrän nähden.

Olen opettanut hoitokissojakin käyttämään pellettiä. Omien kissojen valtakunta säilyy silloin lähemmäs sellaisena kuin ne ovat tottuneet. Ulkoa pelastetuilla hoitokissoilla ei ole yleensä saapuessaan suurempia "vaatimuksia" hiekan suhteen. ”Opetus” tapahtuu joka tapauksessa hitaasti jokaisen hiekanvaihdon yhteydessä: lisäämällä joka kerta vähän enemmän pellettiä savihiekan sekaan. Edetään siis hyvin hitaasti, ja kannattaa ottaa varman päälle: varoiksi suojata sänky ja sohvat, eikä jättää vaatekasoja ym. lattialle siltä varalta jos kissa päättääkin että nyt riittää, en pissaa enää laatikkoon. Oma suosikkini suojiksi on muuten suihkuverhot, niihin ei jää karva kiinni. Myös muovitetut froteelakanat ovat hyviä, kuminauhareuna estää kaivautumisen suojan alle. Uuden hoitokissan saapuessa otankin aina varman päälle, ja laitan tuplasuojat, jos joku vaikka leikkiessään saa päällimmäisen suojan pois.

Hiekanlaadusta päättää kuitenkin lopulta käyttäjä, eli kissa itse. Jos hiekka ei kelpaa, niin ei auta syyttää kissaa hutipissoista, vaan taipua kissan tahtoon. Uudelle kissalle suositellaankin annettavaksi kokeiltavaksi valikoima erilaisia hiekkalaatikoita, joissa on erilaisia hiekkoja, sillä myös hiekkalaatikon mallilla voi olla väliä; onko korkea reuna, katto jne. Uusi hoitokissa saa aina karanteenissa kokeilla erilaisia vessoja, ja opetella rauhassa sisäkissan makoisaa elämää! 

Alussa lähteenä käytetty: http://www.hameensanomat.fi/uutiset/kanta-hame/283387-kissanhiekka-jaa-kaatopaikoille

Raksuralli

Te joilla on monta kissaa, olette varmasti kokeneet saman: laumassa on aina joku ahmatti ja joku nirsoilija. Ahmatti hotkaisee toisten ruuat heti kun selkänsä kääntää ja lihoo helposti. Nirsoilija taas nyrpistää nenäänsä kupilla, ehkä vähän maistelee, ja jää jopa ilman ruokaa, jos ei vahdi ettei ahmatti varasta kaikkea ja itse tuputa ruokaa nirsolle. 

Meillä ei ole raksuja vapaasti tarjolla kupeissa, ensinnäkin yllä mainitun ahmatin johdosta, joka paisuisi jalkapalloksi, jos se saisi vapaasti ruokaa. Toinen syy on, että eläimet käyttävät luonnossakin suuren osan ajastaan ruuan hankkimiseen, joten niille pitäisi tarjota sisälläkin haastetta ruuan eteen. Ihmiset monesti passaavat lemmikkinsä pilalle tekemällä ruokailusta liian helppoa, kun vaivaa pitäisi nähdä sen eteen, että lemmikki saa käyttää lajinomaista ruokailutapaansa. Kissa älykkäänä saalistajana suorastaan nauttii raksujen “saalistamisesta”. Jos ruokaa on aina tyrkyllä kupissa, lemmikki tylsistyy ja lihoo – eihän sisällä ole paljon muita virikkeitä leluja lukuun ottamatta. Tylsistyminen voi näkyä ihmisen silmissä “häiriökäyttymisenä” tai ennen pitkään ylenpalttisena nukkumisena – kenestä tahansa tulee kuin turtunut hidasälyinen, jos ei ole mitään tekemistä.

Raksuralli-rasiat

Raksujen heitteleminen saaliiksi on siis mitä parhainta kissojen viihdykettä. Ehkä lattia vähän likaantuu, mutta niinhän se tekee muutenkin. Varsinkin ahmatti-kissa on innoissaan tästä leikistä. Kun heittää “saaliita” reippaasti taktikoiden eri suuntiin, saa myös varovaisempi tyyppi saalistaa. Ja raksuja voi heitellä vaikka aamutoimien lomasta, ei vain illalla sohvalta. Pieni raksu-rasia kulkee mukana työhuoneessa, keittiössä ja olkkarissa. Napostelu sopii hyvin kissalle, joka luonnossakin syö monta pientä hiiri-ateriaa päivässä.

Tällä hetkellä meillä on neljä kissaa ja jokaisella on omat ruuat: yhdellä virtsakiviä ehkäisevää, yhdellä allergiaruokaa, yhdellä nirson herkku-ruokaa (jota muut söisivät aivan liikaa) ja neljännellä "tavallista" eläinkaupan viljatonta ruokaa. Raksurallia on helpottamassa eri väriset pikkurasiat, joista voi nakella kullekin omaansa. Kansi tarvitaan jo siksikin ettei raksut leviä jos itse vähän kompuroi, mutta kansi myös parantaa säilyvyyttä: hapettunut ruoka ei maistu varsinkaan nirsolle, oikea tuoksu on tärkeää. Rasia myös auttaa arvioimaan kuluneen ruuan määrää ahmatin painonhallinnan kannalta.

Lemmikkien kanssa ruualla leikkiminen on sallittu! Märkäruoka tosin taitaa olla paras tarjoilla kupeista.

Ei kannata silti siirtyä pelkkään raksuralliin, vaan pitää märkäruoka pääateriana pari kertaa päivässä. Kissan luonnollisin ruoka, hiiri, sisältää jopa 70 % vettä, kun huonolaatuisissa ruokakaupan väriraksuissa on vain alle 10 %! Kissa alunperin aavikkoeläimenä ei "osaa" juoda välttämättä tarpeeksi, kun luonnossa se saa suurimman osan nesteestä hiiriateriasta. (Lähde: Päivi Ylikorpi: Kissanhoidon käsikirja 2013: 239–257). Raksut olisi siis hyvä pitää lähinnä välipalana saalistusleikeissä. Huonolaatuinen ruoka aiheuttaa kotikissoille helposti virtsavaivoja.

Ruuan lisäksi on toki muistettava puhtaat vesikupit: hieman erilaisia kuppeja eri paikoissa asuntoa. Jotkut kissat pitävät juoksevasta vedestä, ja juovat mielellään hanasta, jonka voi korvata myös tarkoitukseen kehitetyllä kissojen juoma-automaatilla.

Kissojen ulkoilua

PESUn Facebook-ryhmässä keskusteltiin hiljattain kissan valjasulkoilun vaikeudesta, lähinnä siitä että kissa alkaa mouruta ovella ulos kerran päästyään. Itse en ole ongelmaan törmännyt, mutta olenkin asunut vain vähän aikaa kissan kanssa kerrostalossa. Rivitalossa omaan pihaan voi piipahtaa helposti useasti päivässä, mutta käymme myös oman pihan ulkopuolella kävelyllä kerran päivässä. Kerron tässä aiheesta hieman laajemmin.

Virikkeiden puute voi olla kurjaa monelle sisäkissalle; älykäs saalistaja lemmikkinä vaatii paljon aktivointia ja tylsistyminen voi oireilla monin tavoin. Ulkoilua voi kuitenkin harrastaa turvallisesti valjaissa, jos haluaa tarjota muutakin kuin esim. lasitetun parvekkeen haju- ja äänimaailmaa. PESUn kissoissakin on ollut ennestään valjaisiin tottuneita kissoja, kuten Jennin huhtikuun kirjoituksen Elmeri. Luovutusehdoissa puhutaan sisäkissoista, mutta se ei suinkaan sulje pois valjaita tai ulkoilutarhaa.

Meilläkin on ollut yksi valjasteleva hoitokissa, mutta voin kertoa että kolmen kissan ulkoiluttaminen kävi jo työstä, kun kaksi omaa kissaanikin ulkoilevat. Tämä nuori kolli oli kuitenkin sen verran energinen tapaus, että katsottiin hyväksi tarjota sille kunnon liikuntaa tilapäiskodissakin. Onneksi myös uusi koti innostui asiasta.

Kissan ulkoilutus riippuu suuresti eläimen luonteesta, eli aina kissan ehdoilla mennään. Toinen nuuhkisi joka mättään läpi, että homma käy jo itselle vähän tylsäksi. Toinen taas sinkoaa ovelta täyteen vauhtiin niin ettei perässä meinaa pysyä, ja välillä käydään puussakin parkour-tyyliin. Omien kissojeni luonne-erojen vuoksi niitä onkin paras ulkoiluttaa erikseen, muuten homma menee ikäväksi solmuiluksi – ellei sitten satu olemaan toista ulkoiluttajaa paikalla.

Vaikka lenkille lähtö joskus itsestä tökkii, niin kissan into ei voi olla tarttumatta. Olen opettanut kolme aikuista ja yhden nuoren kissan valjaisiin, eikä ole siis myöhäistä aloittaa. Ensitutustuminen ”henkseleihin” sisätiloissa on aina vähän rimpuilua, mutta kun ulos asti vihdoin päästään, niin pian pelkkä valjaiden esilleotto saa kissat sinkoamaan ovelle. Kunnon tukevat valjaat ja talutin ovat välttämätön sijoitus tuntien kissojen notkeuden. 

Ulkona on paljon vaaroja ja pelottavia asioita, kuten koirat ja mopot, joten kannattaa miettiä rauhallista paikkaa ja aikaa, jos ei ole omaa pihaa. Irrallaan juoksevat koirat voivat olla riski varsinkin yleisillä alueilla liikkuessa, mutta kuljetuskoppa tai jopa puuhunkiipeäminen voi olla turva. Kerrostalosta on joka tapauksessa paras siirtyä ulos kopassa. Keskusta-alueilla voi olla puistoissa turhan vilkasta, eivätkä arimmat tapaukset uskalla välttämättä ulos missään, jolloin homma kannattaa unohtaa turhan stressin välttämiseksi.

Hiiri saa varoa kolossaan, mutta pikkulinnut ja oravanpoikaset ovat sentään turvassa tältä nuuskijalta.

Huonolla säällä ulkoilemme harvoin, mutta kissojen on yleensä päästävä omin nenin todistamaan sää portailta ennen kuin levoton pyörintä ovella talttuu. Jotta kissa ei alkaisi mouruamaan ovella, niin säännöllinen rytmi ulkoilussa helpottaa. Ulkoilu on siis mitä parhainta aktivointia, mutta siihen kannattaa varautua sitoutumaan. Kuten Facebookissa kommentoitiin, jollekin ei tunnu mikään määrä ulkoilua riittävän, mutta ei kai auta kuin pitää kiinni lenkkeilyajoista, vaikka kaunis kesäsää innostaisi nyt pidempään nautiskeluun.

Ulkoilutarha tai lasitettu parveke ovat toki turvallisia ja helppoja paikkoja, jossa eläin voi olla yleensä ilman jatkuvaa vahtimistakin. Myös kevyempiä kissoille suunnattuja parvekeverkkoja löytyy, mutta niistä ollaan montaa mieltä: verkon tulisi kuitenkin kestää, jos kissa päättää hypätä vaikka ötökän perään, ja löysä verkko voi olla kuristumisvaara. Taloyhtiöltä kannattaa muuten tarkistaa lupa verkottamiseen.

Mukavia ulkoilukelejä loppukesälle!