Rakkautta ilmassa

Kuukausi sitten elämääni astui uusi mies: nuori, innokas ja viettelevä. Olin todella imarreltu saamastani huomiosta: hän piti minua ja jopa vaatteitani vastustamattomina! Hän ei totisesti pelännyt näyttää tunteitaan. Elämäni parasta aikaa! Vai oliko sittenkään?

Uusi "poikaystävä" Petrus

Pian karu totuus selvisi. Uuden asuinkumppanini mieltymykset olivat varsin yhteensopimattomia omieni kanssa. Hän rakasti kiehnätä jaloissani ja näykkiä pohkeitani. Hän rakasti pissaleikkejä ja hinkkasi itseään jopa villasukkiini.

Myös kehomme mittasuhteet olivat täysin vastakkaiset: hän oli minua yli 150 senttiä lyhyempi ja yli 50 kiloa kevyempi. Ikäerommekin on 25 vuotta! Pohdin hiljaa mielessäni, miten voisimme saada suhteemme toimimaan. Asioiden oli pakko muuttua, joten päädyin soittamaan yhden puhelun, ja varaamaan ajan asiantuntijalle, joka osaisi auttaa meitä.

Villasukan nylkytys on kuulkaa niin raskasta puuhaa, että pitää levätä välissä...

Varmaan arvaattekin, että tuo asiantuntija oli eläinlääkäri. Käynnin tavoitteena oli mikäs muu kuin uroskanin kastraatio. En ollut koskaan odottanut lääkäriaikaa yhtä innolla kuin nyt. Kani oli aivan liian innostunut näykkimään pohkeitani ja umputtamaan jaloissani. Kaneilla kevyt näykkäisy tulkitaan yleensä huomion pyytämiseksi tai komentamiseksi. Umputtaminen sen sijaan on kosintaa tai muuta huomion pyytämistä.

Tunsin itseni aika avuttomaksi ja turhautuneeksi kanin kosioyritysten edessä: kiljahteluni ja jalkani polkemiset eivät tuoneet pitkäaikaista helpotusta. Kiljahtelin ja rummutin jalkaa siksi, että yritin jäljitellä kaneille tyypillisiä eleitä ja ääniä. Kiljuminen on paha kipuääni ja takajalan rummutus puolestaan ilmoitus- tai varoitusele.

Jouduin myös pyykkäämään ja pesemään seiniä poikkeuksellisen paljon, koska kastroimattomat uroskanit ovat taipuvaisempia pissalla merkkailuun. Sain päälleni useat iloisella kaarella lattian yli lentävät virtsat. Tällainen varsin ihastuttava ele on tarkoitettu merkkaamisen lisäksi myös kosintaan ja oman kumppanin merkitsemiseen.

Nyt minä olen ihana kaveri!

Kastraation jälkeen hormonitoiminta sammuu yleensä parin kolmen viikon kuluessa. Yhteiselomme kanin kanssa onkin muuttunut jo hurjasti. Pohkeeni saavat olla rauhassa suurimman osan ajasta, samoin villasukkani ovat säästyneet kokonaan nylkyttämiseltä. Hyppypissoja ei ole enää tullut seinille eikä päälleni.

Kehityssuunta on ollut täsmälleen oikea, ja kotitaloutemme stressitaso onkin laskenut huomattavasti. Olemme siirtyneet suhteessamme selvästi seuraavalle tasolle, koska nyt saan osakseni ihania putsaus- ja nuolemishetkiä. Niillä kani osoittaa kiintymystä ja hyvää oloa. Tästä kanista joku saa aivan ihanan ja rakastavan elämänkumppanin!

Jetta Sirola

Herra Ärrä harrastaa

Kotia etsivän punakorvakilpikonna Herran Ärrän moninaisista touhuista on valmistunut pieni filmi, käykääpä katsomassa!

Aurinkoa!

Näin toukokuun alkuun osuu usein lämmin jakso, ja me kaikki olemme aivan auringon ilosta sekaisin. Kun mittarissa alkaa olla sopiva lämpötila eli n.+20, pääsee punakorvakilpikonnakin nauttimaan siitä oikeasta luonnon lämpölampusta. Herra Ärrä saa vaapottaa hetken vapaana pitkin pihaa hoitajan kävellessä perästä. 

Herra Ärrä nauttimassa ensimmäisistä +20 -päivistä, tässä jo naama ihan mullassa.

Kilpikonnat ovat yllättävän vikkeliä, ja maastonvärinen lätty katoaa pusikkoon heti kun selän kääntää. Konnia ei siis kannata jättää esim. lasten vahdittavaksi pihalle, vaan on rakennettava tukeva aitaus, jossa on myös varjopaikka. Punakorva on suokilpikonnana vaarassa myös kuivua, eikä sen jaloittelu vesialtaan ulkopuolella saisi kestää paria tuntia pidenpään. Pihalle voi toki rakentaa myös vesialtaan, mutta altaan syvyydelle on omat vaatimuksensa: konnan pitäisi mahtua helposti kääntymään poikittain vedessä, sillä joutuessaan ylösalaisin (esim. luiskahtaessaan laitaa vasten kiivetessään), se on vaarassa hukkua.

Fanny-kissa harjoittelemassa valjastelua. Vähän vielä jännittää, mutta keväinen piha tarjoaa niin paljon kiinnostavaa ihmeteltävää, että uteliasuus voittaa.

Kissatkin pääsevät tarhaan ja valjaissa kävelylle. Valjasulkoilu vaatii harjoittelua ensin sisällä totutellen "henkseleihin" ja kiinnipitämiseen. Myös turvallinen ulkoilupaikka, jossa esim. koirat eivät pääse säikäyttämään, on kaikkien kannalta parasta. Kissojen ulkoilusta on enemmän heinäkuun 2014 postauksessa.

Luonto alkaa olla täynnä eläinten poikasia, jotka ovat helppoja saaliita kissan kaltaiselle tehometsästäjälle. Metsästyslaki säätää koirien kiinnipitoajaksi 1.3.–19.8., eikä koiraa saa muulloinkaan pitää irti ilman maanomistajan tai metsästysoikeuden haltijan lupaa. Lisäksi järjestyslaki mainitsee erikseen vielä taajamat, kuntopolut, uimarannat ja vastaavat kiinnipitoalueiksi. Kissojen kohdalla laki on tulkinnanvaraisempi, mutta olkaa kaikki vastuuntuntoisia lemmikinomistajia ja pitäkää myös luonnoneläinten puolta huolehtimalla kissojen turvallisesta ulkoilusta vain joko tarhassa tai valjaissa.

Kaikkia ei valjaat miellytä, joten antaa kissan olla oma persoonansa, jos se viihtyy parhaiten kodin turvassa. Onneksi sisäkissatkin voivat nauttia auringosta, vaikka sitten lasitetulla parvekkeella tai ikkunalla. Kuvassa leppoisa kissarouva Onerva, joka entisenä ulkokissana on sitä mieltä, että ei kannata lähteä kauas ruokatarjoiluista ja kodinlämmöstä.

Karvat kiertoon kevättunnelmissa

Miljoona linnunpönttöä -kampanjaan voi osallistua näinkin: karvanlähtöajan kotikeräys tarjolle talipallo-telineeseen. Tintit käyvät siitä sitten repimässä pehmustetta asuntoonsa.

Sen verran lintumiehet opastavat, että pitkiä karvoja ei kannata laittaa tarjolle, kun pienet linnunpoikasen rääpäleet voivat kuristua. Sellaisia surullisia tapauksia on kuulemma pöntöistä löytynyt.

Ihana kevät on tuonut muuttolinnut pihaan ja aamuisin laulukonsertti onkin melkoinen. Kissoillakin riittää ihmeteltävää ikkunan takana ja ulkoilutarhassa. Auringonpaisteesta nautitaan toki heti ensi säteistä lähtien.

Välillä tosin telkusta tulee parempaa ohjelmaa kuin ikkunasta: monen lemmikin suosikki-ohjelma Avara luonto on myös Fanny-kissan mieleen – kurkia ei taida ikkunasta kovin helpolla nähdääkään.

Kaunista kevättä kaikille eläinten ja luonnonystäville!

Konnan elämää maalla

Kilpikonnat ovat hyvin pitkäikäisiä ja siksi moni joutuukin jossain elämäntilanteessa etsimään konnalleen uutta kotia. Meillä tilapäiskodissa hoidossa olevan Herra Ärrän tarina on hieman erilainen: joku vastuuton päätti hankkiutua siitä eroon päästämällä sen järveen. Vuoden 2016 alusta punakorvakilpikonnat on luokiteltu EU:ssa torjuttaviin vieraslajeihin, ja luontoonpäästäminen on kielletty, samoin kuin maahantuonti ja myynti. Olemassa olevat lemmikit vaihtavat vielä pitkään omistajia, eikä laki suoranaisesti ole tarkoitettukaan puuttumaan siihen.

Herrä Ärrä on sangen ihastunut kiviin, joita se tanssittaa joka päivä: kiviä pyöräytetään muutama kerta ympäri kosiotanssissa. Onneksi vastapuoli ei lämpene!

Herra Ärrä siis pelastui, ja polskii nyt onnellisena 2-metrisessä altaassaan ja lämmittelee lämpölampun alla. Itselläni oli ennestään kokemusta vain akvaariokaloista, joten ennen konnan saapumista perehdyin ahkerasti kaikkeen tietoon punakorvista. Tai ei ihan kaikkeen, sillä konnista liikkuu paljon väärää tietoa netin keskustelupalstoilla. Kun hoidon faktat ovat hallussa, konna sinällään on melko helppo lemmikki (vrt. paljon huomiota vaativa koira), mutta ison altaan puhtaanapito vaatii kyllä työtä. Ja vettä kuten saimme huomata.

Konna kodissaan, joka on tässä juuri vedenvaihdon yhteydessä ilman valaisimia. 700-litrainen akvaario kaikkine varusteineen ja kaappeineen on mahdollista ostaa konnan mukana.

Meillä on nimittäin oma kaivo täällä maalla, ja ajattelimme että eipä konnan vedentarve ainakaan näy meillä vesimaksuissa. Mutta tulikin harvinaisen lämmin ja aurinkoinen syksy; syys-lokakuussa satoi tihkuamalla vain pari kertaa. Ja niinhän siinä kävi että vedenvaihdon yhteydessä kaivokin tyhjeni! Onneksi vettä alkoi taas tulla vaikka sinä iltana jäikin itseltä suihku väliin. Uutta pohjavettä alkoi muodostua kunnolla marraskuun runsaiden sateiden myötä. Syysmyrsky toi myös yhden pidemmän sähkökatkon, mutta konna ei onneksi ole niin herkkä suodattimen pysähtymiselle kuin kalat. Talo pysyi lämpimänä kahden takan ansiosta.

Herra Ärrä on viriili parikymppinen ja osoittautui hyvin seuralliseksi. Se oli jo tottunut muihin eläimiin, ja seurailee mielellään kissoja, jotka kyllä väistävät sitä. Uidessaan se suorastaan hermostuu, jos ohikulkija ei jää odottamaan sitä – "hermostumiseksi" tulkitsemme veden polskimisen kovaa, sillä konna rauhoittuu heti, kun odottaa sitä ja kävelee hitaammin, että se saa uida vieressä tuon 2 metriä!

Herra Ärrä tulee hyvin toimeen muiden lemmikkien kanssa. Kuvassa tilapäiskodin oma kissa.

Herra Ärrä myös mieluusti syö kädestä, vaikka oppaissa neuvotaankin että sen pitäisi antaa syödä yksin. Herra kurottelee ruokinta-altaastaan suu auki että tänne sitä katkarapua! Käsinsyöttämällä muutaman palan saa ainakin annettua elintärkeän ravintolisän niin ettei se liukene veteen. Ruoka on maistunut aiemmin liiankin hyvin ja konna on vähän pulskassa kunnossa, mutta paastopäivät ja rajattu ravintomäärä toivottavasti saavat sen nyt taas kunnon mittoihin.

Herra Ärrä etsii edelleen omaa kotiaan Pesun sivuilla, sieltä löydät myös Hilman, kauniin ja kiltin punakorvakilpparinaaraan. Käyhän tutustumassa!

Elämää tilapäiskodissa

Tilapäiskotimme Hannu esittäytyy ja kertoo, kuinka päätti ryhtyä tilapäiskodiksemme.

Eletään elokuuta 2015.

"Hei, sähän oot joskus mulle puhunut, että oot miettiny uuden kissan hankkimista? Olisko sulla kiinnostusta lähteä Pesulle tilapäiskodiksi, niillä on vähän tilanne päällä tällä hetkellä...?"

Näillä sanoilla mun naapuri lähestyi mua elokuussa. Tämähän olisi ratkaisu koko asiaan. 

Meillä on aikaisemmin ollut kaksikin kissaa, mutta molemmista on jo aika jättänyt, eikä uuden, oman kissan aika vaan tuntunut oikealta. Ryhdyin miettimään asiaa, ja pienen suostuttelun jälkeen lupauduinkin auttamaan. Lokakuun alussa sitten ovikelloa soitettiin ja ovelle ilmestyi kantokopeissaan kolme kissaa; yhdet siskokset, ja musta kollipoika. Tästä se sitten lähtisi.

 

 Pari viikkoa oli pientä sotatilaa, taisteluja, "tönimistä". Siskokset pitivät tuota mustaa kollia aivan pilkkanaan, vaikka etukäteen muuta ajattelinkin. Oli pakko ottaa puhelin käteen, ja soittaa. "Ei tästä hei tuu yhtään mitään. Toi kolli asuu makuuhuoneessa, ja siskokset ei anna sille yhtään armoa..." Siskoksille alettiin etsiä muuta paikkaa. 

 

Justiina

 

Vanhemman tyttökissan ristin Justiinaksi. Arvaatte varmaan, miksi. Justiina oli toisaalta aivan helmi, vaikka siitä lähtikin ihan hulluna karvaa. Ei ollut sohva enää musta. Olisihan tuo pitänyt muistaa vanhastaankin. Onneksi siskokset löysivät uuden tilapäiskodin ihan läheltä. Ei kun kissat laatikoihin, ja kohti uusia seikkailuja. Kuulemma heillä menee kahdestaan oikein kivasti. Kollilla kesti kaksi päivää tajuta, että siskokset ovatkin jo muualla. 

 

"Joko ne meni?"

 

 Sen jälkeen tuosta kollista tulee aina vain uusia piirteitä esiin. Onhan tuo hellyydenkipeä. Ahmatti. Pötkö. Mutta se on tosi kiltti myös. Ja hänellä on todella isot silmät. 

 

"Jotta näkisin ruokakuppini paremmin."

Nimesin kollin Rudolfiksi, koska hän on musta ja hänellä on valkoinen parta. Rudolf tykkää tulla nukkumaan sänkyyn, joko kainaloon, tai sitten ihan kylmästi tuohon rintalastan päälle. Herra tykkää myös olla kirjahyllyn tai kaapin päällä. Kun on tuollainen pötkö, niin tuo siirtyminen tuonne korkeuksiin ei välttämättä ole se kaikkein sulavin, tai akrobaattisin taidonnäyte. Mutta eipä ole myöskään huomaamaton! Rudolf tykkää myös leikkiä paljon. Varsinkin ne sellaiset höyhenjutut on kivoja, joskaan ei pitkäikäisiä. Onneksi niitä saa sitten kaupasta lisää, tai Pesun varastolta, jos joku on niitä sinne lahjoittanut. 

Harjaamista on kans harjoiteltu. Tai no harjoiteltu ja harjoiteltu, tuossahan se menee kaiken muun ohessa. Masusta voi rapsuttaa, mutta omalla vastuulla. Syliin ottaminen menee samaa rataa. Rudolf tulee kyllä syliin, jos siltä itsestä tuntuu. Tästä pojasta saa joku vielä oikein hyvän kaverin itselleen. Ainakaan keittiöön ei koskaan tarvitse mennä yksin ;)

Mikäli kiinnostuit Rudolfista, ota yhteyttä puhelimitse 045 657 2148. Teemme tätä työtä omien palkkatöidemme ohella, joten jos emme heti vastaa, soittele myöhemmin uudelleen!

Villiintyneestä kotikissaksi – kyllä se onnistuu!

PESUlla on monia onnellisia esimerkkejä eläimistä, jotka ovat tilapäiskotien hoidossa kehittyneet mainioiksi lemmikeiksi. Sellainen ei välttämättä onnistuisi löytöeläintalojen tarhaolosuhteissa.

Meilläkin on ollut muutamia villiintyneitä aikuisia hoitokissoja ja kaikista on tullut mahtavia kotikissoja. Viimeisin ja vaikein tapaus on Onerva. Sen tarina on hyvin tavallinen: maatilalla oli useampi leikkaamaton kolli "hiirikissana" ja laumaan saapui myös Onerva-neiti. Pitäisihän kaikkien tietää kuinka siinä käy: kohta kissoja oli useita kymmeniä. Tällaisten populaatioiden hoitaminen on eläinsuojeluyhdistyksille valtava urakka ja kuluerä eläinlääkärilaskuineen.

Onerva saapui meille pentuineen loppusyksystä. Se oli kohtuullisen hyvässä fyysisessä kunnossa; ei vielä kovin vanha ja tilalla oli sentään ruokaa ja suojaa (eiväthän kissat muuten talvista selviäisikään). Alku oli hyvin hankala, Onerva oli varsin aggressiivinen. Villiintyneet emokissat voivat puolustaa pentujaan, jolloin on paras keskittyä pentuihin, ja hyödyntää tutustumisessa niiden leikkisyyttä ja loputonta ruokahalua.

 Omppu eli Onerva vilvoittelemassa tuuletusluukussa kesähelteillä.

Mitä sitten tehdä aikuisen villiintyneen kanssa joka ei tahdo sietää ihmistä edes samassa huoneessa? Tehtävä on oikeastaan helppo: ei tarvitse tehdä mitään erikoista. Kissan tarpeista tietysti huolehditaan ja ruoka tarjoillaan mielellään niin että kissa näkee ruuan tuojan, samalla voi vähän jutella ystävällisesti. Sitten vain odotetaan. Ja Onervan tapauksessa odotettiin vielä lisää.

Joku rauhallinen ilta kissa vihdoin päättää, että on turvallista hiipiä ihmisten ilmoille muulloinkin kuin yön pimeydessä. Onervalla tuohon meni noin 5 kuukautta – ilman pentuja olisi päästy varmasti vähemmällä, mutta sitkeyttä tarvitaan. Kestää vielä aikaa ennen kuin arkajalka uskoo, että ihmiset eivät liiku jahdatakseen sitä: kissahan on luonnossa itsekin saaliseläin ja siksi epäluuloinen. Täytyy vain jaksaa jutella ystävällisesti ja ruokakuppia voi viedä pikkuhiljaa lähemmäs. Turha siis vielä yrittää koskea, saa luultavasti vain haavoja käsiinsä ja pahoittaa mielensä, vaikka välillä haluaisikin kokeilla missä kissan rajat nyt menevät. Eikä kannata tuijotella, sehän on eläinmaailmassa yleensä uhkava merkki. On vain yksi tie: kissan ehdoilla ja aikataululla.

Helpottaa jos kodissa on omia hellyydenkipeitä kissoja, ne toimivat positiivisena esimerkkinä. Parhaimmillaan saa havaita kehräyksen rauhoittavan voiman: nurkassa tärisevä pelkääjä rentoutuu silmin nähden, kun tuo lähelle toisen hurisevan ja puskevan kissan. Useamman villiintyneen kesken pelko vain tarttuu.

Onervakin oppi kevään aikana tulemaan muiden innostamana keittiöön ruoka-aikaan. Herkkusuuta on aina helpompi lähestyä lahjusten kanssa! Ruoantarjoilu onkin oleellista: ruokaa ei kannata pitää aina vapaasti tarjolla, sillä yhteys syntyy ravinnon kautta. Kissat pitävät säännöllisistä ruoka-ajoista ja muista rutiineista. Kesyttäminen ei muutenkaan onnistu, jos itse käy kotona vain kääntymässä; luottamuksen syntyminen vaatii läsnäoloa. Esimerkiksi iltapalan tarjoilu heittelemällä raksuja saaliiksi (itse mukavasti sohvalta) on oiva kontaktikeino: kissa saa samalla liikuntaa ja lajinomaista toimintaa. Jos kissa ei ole kovin nirso, niin se yleensä innostuu tästä yhteisestä harrastuksesta.

Lisäksi tarvitaan vähän tietoa kissan elekielestä. Ensin kissa kiehnaa pöydän jalkoja ja tulee pikkuhiljaa lähemmäs häntä reippaasti ylhäällä. Ei mene enää kauaa kun pöydän jalan sijaan onkin itse puskettavana. Silloin voi jo koittaa tarjota herkkupalaa sormista. Silmien sulkemiseen, "sirkuttamiseen", kannattaa vastata samalla tavalla, sillä se on kissalta suuri luottamuksen ja rakkauden osoitus.

Omppu ja kissanpäivät: oi lattialämmityksen autuutta.

Nyt vuoden päästä ei tahdo uskoa että tuo huriseva ja puskeva eläin on se sama villipeto. Onerva hyväksyi myös ihmiset laumaansa, kunhan sai vaan rauhassa tottua elämäänsä sisäkissana. Se onkin nykyisin hyvin seurallinen, aina siellä missä ihmisetkin; nukkuu öitä vieressä ja sylissä-olokin onnistuu hurinan kera, eikä pelkää vieraita. Se ei tunnu edes kaipaavan ulos, niin leppoisaa sen elämä on. Se on hyvin siisti ja rauhallinen kotikissa, kunhan saa harrastaa vähän saalistusta raksujen kanssa.

Kaikista villiintyneistä ei tule välttämättä aivan noin kesyjä – ovathan kaikki vähän erilaisia persoonia –, mutta ainakin ne oppivat elämään ihmisten kanssa. Sellainen kissa sopii hyvin kotiin, jossa on jo ennestään sylikissa ja jolle kaivattaisiin seuraa. Anna siis aikuiselle kodittomalle mahdollisuus!

Tyypillinen kissa

Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistys Pesu ry ottaa vastaan useita kymmeniä kissoja, koiria, kaneja ja muita lemmikkejä vuoden aikana. Hetken aikaa työtä tehneenä alkaa nähdä jo tiettyjä trendejä tulevissa eläimissä.

Hemi, kuvassa esiintyvä pentu, tuli Pesulle silmät rähmien orpona. Hän sai oman kodin vuonna 2013.

Haluaisin sanoa, että jokainen suomalainen eläin asuu hyvässä kodissa elämänsä alusta viimeisiin henkäyksiin asti. Itseasiassa, jopa uskoin joskus näin; että eläimestä luopuminen olisi harvinaista. Saatoin vielä ymmärtää, että eläimille haluttiin etsiä uusi koti jonkun ison elämänmuutoksen vuoksi. Niin, että siitä kaverista olisi oikeasti surullista ja tuskallista luopua.

Mutta kun ei se vaan niin mene.

Äkillisesti kehittynyttä allergiaa, elämäntilanteen muuttumista tai pitovaikeuksia – kaikenlaisilla syillä niitä eläimiä meille tulee. Jotkut syistä ovat joskus totta, ja voin ymmärtää myös sen tuskan, jos rakkaasta lemmikistä joutuu luopumaan epäreilun tilanteen vuoksi.

Jaffa liittyy kotiaetsiviin syys-lokakuun vaihteessa ja edustaa tyypillistä Pesulle tulevaa kissaa noin vuotiaana kollipoikana.

Piittaamattomuutta vai tietämättömyyttä?

Tyypillinen Pesulle tuleva kissa on noin vuoden ikäinen leikkaamaton uros. Puhelimessa asiaa ei ikinä myönnetä, mutta asia huomataan tilapäiskodissa; sukukypsäksi tuleva kolli kun merkkailee leikkaamattomana. Asia olisi helposti estettävissä kastraatiolla, mutta usein siihen ei piisaa omistajalla rahaa, vaikka uusin Wii tai Pleikkari hyllystä pilkottaakin kissaa hakiessa. Varsinkin keväisin näitä casanovia tulee useita, kun naaraiden kiimailu alkaa ja aiheuttaa kolleilla merkkaamisen tarpeen. Onko kyse tiedon puutteesta vai välinpitämättömyydestä, sitä on vaikea sanoa.

Jostain syystä myös vanhempia kissoja on alkanut tulla yhdistykselle äkillisesti iskeneen kissa-allergian vuoksi. En ole lähtenyt arvailemaan, mikä taustalla on ongelmana. Nämä kissat ovat usein herttaisia kokoperheen lemmikkejä, jotka rakastavat rutiineja. Ja haluavat vain oman, pysyvän kodin eläkepäivien viettoon.

Nappi etsii edelleen ihka omaa kotia Pesun sivuilla.

Suomessa vuosittain yli 20 000 koditonta

Omistajan rehellisen piittaamaton asenne on se vaikein kohdattava. Jotenkin sitä toivoisi, että kun eläimen hankkii, siitä huolehtii alusta loppuun saakka, lääkärikäyntien, asianmukaisen hoidon ja myös ruokinnan suhteen. Tämä ei kuitenkaan aina toteudu. Kissa saatetaan ottaa hetken mielijohteesta, ja ensimmäisten ongelmien tullessa vastaan siitä halutaan eroon. Vaikka sama asenne on vallalla myös muiden lajien omistajilla, jostain syystä piikki näkyy tilastoissa nimenomaan kissojen kohdalla. Noin 20 000 kissaa on vuosittain vailla kotia, arvioi Suomen Eläinsuojeluyhdistys SEY.

Jokaiselle niistä soisin oman, rakastavan kodin, joka kokee ne perheenjäsenenä, ei esineenä, jonka voi pistää eteenpäin kyllästymisen iskiessä. 

Kissatilapäiskoteja tarvitaan

Kissoja on tällä hetkellä Pesun tilapäiskodeissa ympäri Pirkanmaata nelisenkymmentä ja jono kasvaa uhkaavasti. Varsinkin pentuepaikoista on kipeästi pulaa! Pentueita sijoitamme ensisijaisesti rauhallisiin tilapäiskoteihin, joissa on jo ennestään kokemusta kissoista.

Tilapäiskoti tarjoaa lemmikille hyvän paikan asua ja eläimen tarpeiden mukaisen, vastuullisen perushoidon: ravinnon, terveydenhoidon, tarvikkeet, virikkeitä ja seuraa. Yhdistys kustantaa eläimen tarvitseman eläinlääkärihoidon ja lääkkeet, sekä auttaa tarvittaessa ruuan, hiekan, purun ja tarvikkeiden hankinnassa. Mieti, olisiko tällainen tilapäiskotitoiminta sinulle sopiva auttamistapa ja ota yhteyttä osoitteeseen tilapaiskodit@pesu.org. Kaikki tilapäiskodit perehdytetään tehtävään! Voit kysyä tilapäiskotitoiminnasta sitoutumatta vielä mihinkään.

Kenties meiltä löytyisikin sinulle juuri se kissa, jota olet aina odottanut elämääsi? Etsimme kissoille luonnollisesti myös vastuuntuntoisia loppuelämän koteja! Käy tutustumassa kotia etsiviin viiksiniekkoihin Kodittomat eläimet -osiossa sivuillamme ja seuraa siellä annettuja yhteydenotto-ohjeita.

Vieno neito kotia etsimässä

Joissain kissakirjoissa mainitaan, että koska kissa ei ole varsinainen laumaeläin, sillä ei ole myöskään "oikeaa" laumakäyttäytymistä, kuten alistumista tai dominanssia. Useamman kissan kodissa voi silti nähdä laumahierarkiaa, vaikka vain kissamaisen hienostunein elein. Jos tilapäiskodissa on useampi eläin, uusi hoidokki ottaa oman aikansa sopeutuakseen laumaan. Jo karanteeniaikana muut saavat vihiä oven takana olevan tulokkaan hajuista ja äänistä. Jos jotkut eivät tule millään toimeen keskenään, voi tilapäiskotia vaihtaa, vaikka turhia siirtoja yritetään välttää.

Meillä tilapäiskodissa asustava Niiskuneiti on luultavasti saanut aiemmassa elämässään ennen PESU:lle tuloa kovaa kohtelua toisilta kissoilta, koska se tahtoo alistua automaattisesti kaikille. Pieni neiti painautuu heti litteäksi korvia myöten ottamaan vastaan olettamaansa iskua. Pakenemisreaktio taas voi innostaa toisia jahtaamaan sitä, leikkiä tai ei. Pikkuhiljaa Niiskulle kuitenkin valkeni, että meillä asuu ihan mukavia kissoja, ja se alkoi iloksemme tehdä tuttavuutta toisiin. Nykyään tämä vieno neito keimailee rennosti mieluisille kissakavereille ja pääsee jo samalle ruokakupille.

Niisku myös tajusi, että ainakaan ihmiset eivät satuta sitä. Ruoka-aikaan se tulee innoissaan kiehnäämään jalkaa, ja silloin sitä saa silittää ja nostaminenkin jo onnistuu. Muulloin ihmisen aloitteesta tapahtuvaa kosketusta vielä vähän harjoitellaan; aluksi neitiä vielä jännittää mutta kohta jo rentoutuu – poskesta rapsutteluhan on ihan mukavaa. Niisku ei ole ollut koskaan aggressiivinen, joten silittämistä varovasti harjoitellessa ei tarvitse pelätä itse saavansa iskuja. Niiskun avautumista on ollut mahtava seurata, kun aiemmin pelokas kissa alkoi nostaa häntäänsä ja kieriä lattialla. Lattialla pyöriminen onkin Niiskun erikoisuus, se harrastaa sitä innokkaasti joka päivä pienestäkin ilon aiheesta.

Aluksi ajattelin, että ehkä Niisku viihtyisi ehkä parhaiten talon ainoana kissana, mutta totuus voi olla toinen. Niiskulle olisi tärkeää löytää koti, jossa olisi kilttejä kissakavereita, niin se voi elää reippaana myös ihmisten parissa. Toiset mukavat kissat tuovat kuitenkin seuraa; ihmisten työpäivät ovat kovin pitkiä aikoja olla yksin sisällä ja tylsistyminen uhkaa. Toistaiseksi on näyttänyt siltä, että Niisku pelkää enemmän kolleja, joilla on taipumus ehkä kovempiin otteisiin.

Niisku on sikäli helppo kissa, että se ei vaadi ihmisiltä "ylimääräistä" huomiota, se leikkiikin enimmäkseen yksistään, mutta aktiviteetteja on silti tarjottava. Neiti on kätevä tassuistaan ja varsin leikkisä, mutta se nauttii myös pitkistä päiväunista. Hurmaava nuori neitokainen juhlii kesällä vasta kaksivuotissynttäreitään. Niiskun kaltaisen "ei-sylikissan" on aina vaikeampi löytää uutta kotia, mutta meillä se saa ainakin elää rauhassa odottelemassa sopivaa.

Niiskuneidistä löytyy lisää valokuvia ja luonnekuvaus PESUn kodittomien eläinten sivulta.

Hulda

Eräänä sunnuntaipäivänä puolitoista vuotta sitten sain tekstiviestin puhelimeeni: ”Otatko emon ja pennut hoitoosi?” Tähän tietysti vastasin, että toki, ja näinpä meille päätyi hoitoon Hulda, kolmen pennun tuore emo. Tiesin, että Hulda oli pentujensa kanssa loukutettu ulkoa, mutta ehkäpä kokemattomuuttani en osannut ajatella mitä sekin nyt noin tarkalleen ottaen tarkoitti. Olihan ne kaikki muutkin hoitokissat ajan myötä sopeutuneet hyvin uuteen elämäänsä meillä. Ensitapaamisemme Huldan kanssa ei kuitenkaan mennyt ihan putkeen ja Hulda ampaisi kantokopasta salaman nopeasti ulos suoraan verhoja pitkin katonrajaan. Enpä ollut edes tätä vaihtoehtoa ajatellut, mutta onnekkaasti kaikki keittiötavarat säilyvät ehjänä. Mitä nyt leivänpaahdin taisi rytäkässä tippua, mutta se selvisi tästä voittajana. Sinne verhojen taakse Hulda sitten jähmettyikin seuraavaan päivään asti.

Hulda toisena päivänä tilapäiskodissaan

Huldan pennut: Halla, Hilma ja Hoppu

Vaikka aluksi Hulda säikkyi meitä jo pelkästä katsekontaktista, ahkeran leikittämisen ja muiden kissojemme esimerkin myötä hän alkoi pikkuhiljaa luottaa meihin enemmän. Omista kissoistamme onkin ollut valtavasti hyötyä tässä projektissa; Hulda tulee monesti seuroihimme vasta muiden kissojemme perässä. 

Hulda ja Silppu

Huldan kesyttäminen on edennyt hitaasti mutta varmasti tähän päivään asti. Nykyään Hulda osaa odottaa päivittäisiä leikkihetkiään ja tykkää myös rapsutuksista ja silittelystä ruokailun yhteydessä. Olemme myös hiljattain alkaneet totuttamaan häntä nostamiseen, joka yllätykseksemme ei olekaan ollut Huldan mielestä niin pelottavaa. Huldaa kuitenkin jännittää vielä useammat uudet tilanteet ja ihmiset, eikä rapsuttelemaankaan häntä pääse kuin tietyllä paikalla keittiön maton päällä. Rohkeimmillaan Hulda on jos saa herkkuja komean kissakaverinsa Silpun vieressä.

Nykyään Hulda tulee jo meitä vastaan kun tulemme kotiin. Ehkäpä herkut ovat silloin enemmän Huldan toivelistalla kuin rapsut, mutta se ei meitä haittaa. Hulda on ollut haastava, mutta myös erittäin antoisa hoitokissa. Hulda on mitä mainioin kissa ja on opettanut meille kärsivällisyyttä ja eläimen ehdoilla etenemistä.

Rakkaalla lapsella on monta nimeä

PESUn tilapäiskodit saavat usein keksiä nimiä hoitoeläimilleen. Meillä on ollut muutamia kissapentueita hoidossa ja nimeämisurakka on hoidettu aina tietyn kirjaimen mukaan. Viimeksi vuoroon tuli hieman hankala O-kirjain, mutta onneksi pentuja on vain kaksi. Toinen sai (epäonnekseen) nimeksi Ozzy juuri näkemäni dokumenttifilmin tähden mukaan ja veljestä tuli Okki.

Koska uusi omistaja haluaa usein itse keksiä kissalleen nimen, olemme yrittäneet välttää kutsumasta pentuja niiden nimillä. Niinpä niille onkin siunautunut liuta kutsumanimiä. Suosituimpia ovat olleet pennut, pojat, veljekset, lapset, veijot (älkää kysykö...), hömpät ja joskus ihan syystäkin riiviöt. Okki ja Ozzy – ihan suomalaisittain lausuttuna Ossi – ovat ehkä sen verran epäkissamaisia nimiä, että uusi koti haluaa ehkä keksiä paremmat. 

Kaksikon touhuja voi kurkistaa pienestä videosta PESU:n Youtube-sivuilta:




Kuten näkyy, Okki osaa "antaa tassua" raksuja vastaan, Ozzy sen sijaan tykkää että raksut laitetaan suoraan suuhun, palvelun pitää siis pelata ;) 

Alkukankeuden jälkeen pojat ovat olleet varsin kilttejä ja seurallisia pentuja, vaikka niitä ei pääsekään vielä kunnolla halimaan. Ne syntyivät maatilalla elokuussa 2013 ja ovat sopeutuneet hyvin sisäkissoiksi. Joskus tosin tuntuu että meillä asuu villihevoslauma, kun pojat laukkaavat peräkanaa pitkin taloa, ja välillä taas kuulostaa siltä kuin olisi sammakoita, kun ne pitävät yhteyttä toisiinsa kurnuttamalla. Pojat voidaan luovuttaa myös eri koteihin, kunhan on joku muu nuori kissa leikkikaveriksi ja turvaksi. Uudessa kodissa pitäisi olla taitoa ja malttia käsitellä vielä hieman arkoja kissoja, mutta pentujen leikki-intoa ja pohjattomalta tuntuvaa ruokahalua on helppo hyödyntää tutustumisessa.

Napin ja Murun tarina

Sekä Napin että Murun elämä alkoi kuten niin monen muunkin Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistyksen hoiviin päätyneen kissan: he syntyivät osaksi vapaina ulkoilevia kissalaumoja, kumpikin tahoillaan Tampereen lähikunnissa. Nappi syntyi syksyllä 2010 ja ehti viettää villiä, vapaata ja vaarallista ulkokissan elämää yhden talven ajan, ennen kuin hänet poimittiin sisälle lämpimään. Muru taas syntyi kesällä 2012 ja ehti asustella ulkosalla elämänsä ensimmäisen vuoden ennen sisäkissan elämäänsä.

Elämän alkutaival on jättänyt jälkensä sekä Nappiin että Muruun. Nappi on kissa, joka ei ihmisistä piittaa, kunhan ne vain eivät tule liian lähelle. Ihmisille on Napin elämässä varattu vain huoltajan rooli. Nappi pitää huolen siitä, ettei ihminen pääse kosketusetäisyydelle. Silloin tällöin hänen tarkkaavaisuutensa tosin herpaantuu, ja hän saattaa aivan vahingossa ruokkimistouhujen ohessa käydä keittiössä puskemassa ihmisen jalkaa... Kissakavereita Nappi sen sijaan rakastaa, ja komeille kolleille keimailua hän ei kerta kaikkiaan voi vastustaa. Ilman kissakaveria hän vetäytyy kuoreensa ja taantuu piilottelemaan sängyn alle tai huonekalujen taakse. Kunhan Nappi vain saa tukea kissakaverilta, hän on kyllä näkyvästi mukana kodin touhuissa koko ajan.

Nappi päiväunilla

Muru on luonteeltaan hyvin aktiivinen ja utelias kissa. Leikit ovat hänelle kaikki kaikessa. Jopa ruokailuhetkestä Muru tekee leikin: hän ottaa ruokapaloja tassuunsa ja viskelee niitä näkyvästi ympäri keittiötä, juosten sitten niiden perään niitä ”saalistamaan”. Usein Murun löytää möyrimästä sängystä päiväpeiton alta. Hän myös juttelee omalla tavallaan hiljaa kurisemalla. Ihmisistä Murukaan ei erikoisemmin välitä: jos hän saa päättää, ihmiset pysyvät sopivan välimatkan päässä, ja hän tulee halutessaan itse tarkastelemaan näitä kaksijalkaisia lähempää. Joskus hän jopa sallii pienen rapsutuksen korvan takaa.

Napin ja Murun tiet kohtasivat syksyllä 2013 tilapäiskodissa Valkeakoskella. Alun tutustumisrituaalien jälkeen Nappi ja Muru ovat olleet erottamattomat. Parhaat päiväunet saa otettua yhtenä keränä sängyllä tai kiipeilypuun korissa. Välillä ystävää hemmotellaan hellällä turkin pesulla. Aika usein pesuhetki muuttuu ystävällismieliseksi painituokioksi. Riitaa tytöille ei tule koskaan. Sähäkät juoksukilpailut otetaan Nappi edellä ja Muru perässä – ja sitten mennäänkin jo toiseen suuntaan käänteisessä järjestyksessä.

Muru ja Nappi päiväunilla

Napin ja Murun tarinan viimeistä lukua ei ole vielä kirjoitettu. Ihannetapauksessa se sisältäisi oman, yhteisen loppuelämän kodin. Tästä kodista löytyisi ymmärtäväinen ihminen, jolla olisi aikaisempaa kokemusta kissoista, ja joka ymmärtäisi näiden ihanien, persoonallisten neitojen erityislaatuisuuden ja heidän tarpeensa. Leikin, hyvän ruoan, turvallisten rutiinien ja ajan avulla Napista ja Murusta saa kivat kissakaverit, joiden touhuja on mukava seurailla päivittäin.

Matami

12-vuotias Matami-rouva määräilee määkimällä. Sillä on erittäin persoonallinen ääni, jota se käyttää, kun sitä yrittää häätää paikaltaan sohvalta tai jos iltaruoka meinaa unohtua. Matami on arvonsa tunteva kissa ja lyllertää valtaistuimelleen, sohvalle, odottelemaan aina rapsutuksia.

Vaikka leidi on jo seniori-iässä, se on silti pirteä ja aktiivinen kissa. Narulelun kanssa on mukava leikkiä, ja joskus sitä ihan hämmästyy, kuinka rouva jaksaa spurttailla. Spurttailu tekeekin rouvalle ihan hyvää, sillä pudotettavaa painoa on vielä jonkin verran. 

Rouva rakastaa huomiota ja rojahtaakin mielellään sohvalle kuorsaamaan. Vieraat tullaan myös yleensä puskemaan ja tervehtimään.

Matami vietti suurimman osan entisestä elämästään koiran kaverina. Se suhtautuu koiriin erittäin hyvin, mutta kissoja se ei oikein ymmärrä. 

Matamin kuvauksen voit lukea kokonaisuudessaan Pesun sivuilta. Mikäli kiinnostuit Matami-kissasta, soita kissakoordinaattorille numeroon 045 657 2148.