tiistai 8. huhtikuuta 2014

Rakkaalla lapsella on monta nimeä

PESUn tilapäiskodit saavat usein keksiä nimiä hoitoeläimilleen. Meillä on ollut muutamia kissapentueita hoidossa ja nimeämisurakka on hoidettu aina tietyn kirjaimen mukaan. Viimeksi vuoroon tuli hieman hankala O-kirjain, mutta onneksi pentuja on vain kaksi. Toinen sai (epäonnekseen) nimeksi Ozzy juuri näkemäni dokumenttifilmin tähden mukaan ja veljestä tuli Okki.

Koska uusi omistaja haluaa usein itse keksiä kissalleen nimen, olemme yrittäneet välttää kutsumasta pentuja niiden nimillä. Niinpä niille onkin siunautunut liuta kutsumanimiä. Suosituimpia ovat olleet pennut, pojat, veljekset, lapset, veijot (älkää kysykö...), hömpät ja joskus ihan syystäkin riiviöt. Okki ja Ozzy – ihan suomalaisittain lausuttuna Ossi – ovat ehkä sen verran epäkissamaisia nimiä, että uusi koti haluaa ehkä keksiä paremmat. 

Kaksikon touhuja voi kurkistaa pienestä videosta PESU:n Youtube-sivuilta:




Kuten näkyy, Okki osaa "antaa tassua" raksuja vastaan, Ozzy sen sijaan tykkää että raksut laitetaan suoraan suuhun, palvelun pitää siis pelata ;) 

Alkukankeuden jälkeen pojat ovat olleet varsin kilttejä ja seurallisia pentuja, vaikka niitä ei pääsekään vielä kunnolla halimaan. Ne syntyivät maatilalla elokuussa 2013 ja ovat sopeutuneet hyvin sisäkissoiksi. Joskus tosin tuntuu että meillä asuu villihevoslauma, kun pojat laukkaavat peräkanaa pitkin taloa, ja välillä taas kuulostaa siltä kuin olisi sammakoita, kun ne pitävät yhteyttä toisiinsa kurnuttamalla. Pojat voidaan luovuttaa myös eri koteihin, kunhan on joku muu nuori kissa leikkikaveriksi ja turvaksi. Uudessa kodissa pitäisi olla taitoa ja malttia käsitellä vielä hieman arkoja kissoja, mutta pentujen leikki-intoa ja pohjattomalta tuntuvaa ruokahalua on helppo hyödyntää tutustumisessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti