perjantai 25. heinäkuuta 2014

Kissojen ulkoilua

PESUn Facebook-ryhmässä keskusteltiin hiljattain kissan valjasulkoilun vaikeudesta, lähinnä siitä että kissa alkaa mouruta ovella ulos kerran päästyään. Itse en ole ongelmaan törmännyt, mutta olenkin asunut vain vähän aikaa kissan kanssa kerrostalossa. Rivitalossa omaan pihaan voi piipahtaa helposti useasti päivässä, mutta käymme myös oman pihan ulkopuolella kävelyllä kerran päivässä. Kerron tässä aiheesta hieman laajemmin.

Virikkeiden puute voi olla kurjaa monelle sisäkissalle; älykäs saalistaja lemmikkinä vaatii paljon aktivointia ja tylsistyminen voi oireilla monin tavoin. Ulkoilua voi kuitenkin harrastaa turvallisesti valjaissa, jos haluaa tarjota muutakin kuin esim. lasitetun parvekkeen haju- ja äänimaailmaa. PESUn kissoissakin on ollut ennestään valjaisiin tottuneita kissoja, kuten Jennin huhtikuun kirjoituksen Elmeri. Luovutusehdoissa puhutaan sisäkissoista, mutta se ei suinkaan sulje pois valjaita tai ulkoilutarhaa.

Meilläkin on ollut yksi valjasteleva hoitokissa, mutta voin kertoa että kolmen kissan ulkoiluttaminen kävi jo työstä, kun kaksi omaa kissaanikin ulkoilevat. Tämä nuori kolli oli kuitenkin sen verran energinen tapaus, että katsottiin hyväksi tarjota sille kunnon liikuntaa tilapäiskodissakin. Onneksi myös uusi koti innostui asiasta.

Kissan ulkoilutus riippuu suuresti eläimen luonteesta, eli aina kissan ehdoilla mennään. Toinen nuuhkisi joka mättään läpi, että homma käy jo itselle vähän tylsäksi. Toinen taas sinkoaa ovelta täyteen vauhtiin niin ettei perässä meinaa pysyä, ja välillä käydään puussakin parkour-tyyliin. Omien kissojeni luonne-erojen vuoksi niitä onkin paras ulkoiluttaa erikseen, muuten homma menee ikäväksi solmuiluksi – ellei sitten satu olemaan toista ulkoiluttajaa paikalla.

Vaikka lenkille lähtö joskus itsestä tökkii, niin kissan into ei voi olla tarttumatta. Olen opettanut kolme aikuista ja yhden nuoren kissan valjaisiin, eikä ole siis myöhäistä aloittaa. Ensitutustuminen ”henkseleihin” sisätiloissa on aina vähän rimpuilua, mutta kun ulos asti vihdoin päästään, niin pian pelkkä valjaiden esilleotto saa kissat sinkoamaan ovelle. Kunnon tukevat valjaat ja talutin ovat välttämätön sijoitus tuntien kissojen notkeuden. 

Ulkona on paljon vaaroja ja pelottavia asioita, kuten koirat ja mopot, joten kannattaa miettiä rauhallista paikkaa ja aikaa, jos ei ole omaa pihaa. Irrallaan juoksevat koirat voivat olla riski varsinkin yleisillä alueilla liikkuessa, mutta kuljetuskoppa tai jopa puuhunkiipeäminen voi olla turva. Kerrostalosta on joka tapauksessa paras siirtyä ulos kopassa. Keskusta-alueilla voi olla puistoissa turhan vilkasta, eivätkä arimmat tapaukset uskalla välttämättä ulos missään, jolloin homma kannattaa unohtaa turhan stressin välttämiseksi.
Hiiri saa varoa kolossaan, mutta pikkulinnut ja oravanpoikaset ovat sentään turvassa tältä nuuskijalta.
Huonolla säällä ulkoilemme harvoin, mutta kissojen on yleensä päästävä omin nenin todistamaan sää portailta ennen kuin levoton pyörintä ovella talttuu. Jotta kissa ei alkaisi mouruamaan ovella, niin säännöllinen rytmi ulkoilussa helpottaa. Ulkoilu on siis mitä parhainta aktivointia, mutta siihen kannattaa varautua sitoutumaan. Kuten Facebookissa kommentoitiin, jollekin ei tunnu mikään määrä ulkoilua riittävän, mutta ei kai auta kuin pitää kiinni lenkkeilyajoista, vaikka kaunis kesäsää innostaisi nyt pidempään nautiskeluun.

Ulkoilutarha tai lasitettu parveke ovat toki
turvallisia ja helppoja paikkoja, jossa eläin voi olla yleensä ilman jatkuvaa vahtimistakin. Myös kevyempiä kissoille suunnattuja parvekeverkkoja löytyy, mutta niistä ollaan montaa mieltä: verkon tulisi kuitenkin kestää, jos kissa päättää hypätä vaikka ötökän perään, ja löysä verkko voi olla kuristumisvaara. Taloyhtiöltä kannattaa muuten tarkistaa lupa verkottamiseen.

Mukavia ulkoilukelejä loppukesälle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti