PESU ry:n kissatilapäiskotina toimiessani minulta on kysytty
monia kertoja, eikö hoitokissasta luopuminen ole vaikeaa. Itse olen aina
vastannut että ei, koska olen kissan tulosta asti valmistautunut siihen, että
jonain päivänä se lähtee. Näin on tarkoitus tapahtua, jotta tilaa uusille
kodittomille vapautuu. Kuitenkin jotkut kissat jättävät hoitajansa sydämeen
tavallista suuremman tassunjäljen. Näin oli erityisesti tässäkin blogissa
aiemmin esitellyn Napin kohdalla.
Nappi tuli luokseni tilapäiskotiin tammikuussa vuonna 2013.
Ujoudestaan johtuen Nappi ei ollut kaikista kuumin katti kissojen
kodinsaantirintamalla, ja kyselyjä Napista tuli vain harvakseltaan vuosien
varrella. Napin ikääntyessä sen luonne muuttui rohkeampaan suuntaan: se ei enää
piiloutunut vierailtakaan ihmisiltä, vaan tuli hyvin nopeasti katsomaan
tulijoita. Koskea sitä ei silti edelleenkään saanut.
Kissa jota ei saa koskea? Mitä arvoa sellaisella kissalla
on? Nämä kysymykset minulle on Napin tilapäiskotina toimiessani esitetty usein,
joko ne ääneen lausumalla tai kohteliaammin rivien väliin piilottaen. Olen
tietysti aina loukkaantunut hurjasti, suuttunutkin. Kuinka voisin kertoa
ihmisille miten mukava kissa Nappi on, miten suloinen, persoonallinen ja
hauska, koko ajan kodin touhuissa mukana oleva oma kissapersoonansa? Muiden
ihmisten silmissä Napin näennäinen ujous nollasi kaikki sen positiiviset
ominaisuudet. Koin, että vain minä tunsin Napin ja näin sen ainutlaatuisuuden.
Kunnes syyskuun loppupuolella tänä vuonna puhelin soi.
Pariskunta Ylöjärveltä etsiskeli kissakaveria hiljattain yksin jääneelle, noin
Napin ikäiselle Vili-kollilleen. Alkuun suhtauduin skeptisesti: tuskinpa
heitäkään kiinnostaa enää, kunhan tulevat paikan päälle toteamaan millainen
Nappi on. Osoittautui kuitenkin, että erehdyin: näiltä ihmisiltä vaikutti
löytyvän ymmärrystä Napin erityislaatuisuudelle. Ennen kaikkea Nappi yllätti
käyttäytymällä hyvin rohkeasti ja positiivisesti heitä kohtaan. Koin sen hyvänä
merkkinä.
Tätä kirjoittaessani Nappi on elellyt hyvän tovin uudessa
kodissaan Ylöjärvellä. Siellä sillä on ikioma kissapoikakaveri ja oma tilava
talo, ilman vaihtuvien kissakavereiden aiheuttamaa stressiä. Nappi ehtii elää
luonani lähes viisi vuotta. Luulin, että tunnen Napin hyvin, mutta silti se
onnistui yllättämään minut sillä, miten hyvin se on sopeutunut uuteen kotiinsa.
Näiden vuosien jälkeen Napin luovuttaminen uuteen kotiin on ehkä vaikeinta,
mitä olen PESUn tilapäiskotina toimiessani tehnyt. Kuvittelin, ettei Napin
voisi olla onnellinen muualla kuin minun luonani, mutta olin väärässä. Napin
tarina jatkuu suotuisissa merkeissä, myötätuulessa.
 |
| Nappi ja uusi kissakaveri Vili (c) Kaisa Salminen |
 |
| Nappi tyytyväisenä uudessa kodissaan (c) Kaisa Salminen |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti