Kanin kepposet

 Tilapäiskotimme Jetta kertoo elämästään PESUn kanin kanssa.

Viimeisin meillä tilapäisesti asustellut PESUn eläin oli pieni kanipoika Pome. Piskuinen pallero oli meidän vieraanamme kolme kuukautta, jonka jälkeen se oma, pysyvä koti löytyi. Pome oli toden totta hyvin pieni meille saapuessaan, koska se oli vasta parin kuukauden ikäinen. Kani painoi tuskin kiloakaan ja kooltaan oli samaa luokkaa kuin ihmisen käsi tai ruokakuppi. Huomasimme heti, että kani oli hyvin rohkea ja utelias. Lisäksi ruokahalu oli uskomaton, joten herkkujen avulla Pomea oli helppo motivoida.

Eläinarki on useimmiten todella ihanaa. Harmailta hiuksilta ei voi kuitenkaan välttyä, sillä niitä tulee pakosti aina silloin tällöin. Kanivieraamme keksi monenmoisia kepposia aina, kun silmä vältti. Ihan pienenä kani mahtui todella upeasti ryömimään hellan taakse. Tästä olin kauhuissani, koska – myönnän sen ihan rehellisesti – en muistanut, koska olin viimeksi siivonnut uunin takaa. En tietenkään halunnut, että perso kanivieraamme söisi mitään kamaluuksia, joita hellamme kätkisi taaksensa!

 

Hätäratkaisu: purupussi estää kanin pääsyn hellan taakse.

Harmaita hiuksia aiheuttivat myös Pomen useat aamu- ja iltahepulit. Kani ravasi pitkin asuntoamme ja teki valtavia riemuloikkia. Olin huvittunut ja iloinen kanin elinvoimaisuudesta, mutta toisaalta olin huolissani siitä, että kani loukkaisi itsensä, jos sattuisi törmäämään vaikka seinään tai johonkin huonekaluun. Erityisen vitsikästä oli Pomen toisenlainen tapa olla kuin hiipivä ninja. Alle parikiloinen kani on kuitenkin hyvin pieni (ja nopea...), joten aina silloin tällöin kadotin kanin näköpiiristäni, enkä ollut varma, mihin se oli pinkaissut. Joskus saatoin huhuilla olohuoneen ovella, kun yhtäkkiä tunsin, kuinka joku nuuskuttelikin takanani. Näin tapahtui lukemattomia kertoja. Aina kani tuhisi takanani kuin kysyen: ”Miksi sinä sinne huutelet? Olin tuolla!”

Yksi kamalimmista hetkistä tapahtui eräänä kiireisenä aamuna. Tein kohtalokkaan virheen eli jätin wc-pytyn kannen ylös kolmeksi sekunniksi. Arvaatte varmaan, kuka pomppasi pyttyyn noiden kohtalokkaiden sekuntien aikana. Onneksi olin aivan pytyn vieressä, eli pystyin auttamaan kanin kuivalle maalle. Pome halusi kuivatella jalkojaan, joten roiskutteli vettä jaloistaan – tietenkin juuri minun ja vaatteideni päälle. Siinä tilanteessa ei auttanut muu kuin ryhtyä puhdistamaan kanin jalkoja ja kylppäriä pyttyvedestä. Ja koska eihän kerta mihinkään riitä: myöhemmin Pomen oli taas välttämättä hypättävä pyttyyn. Tällä kertaa syyllinen kannen ylös jättämiseen oli puolisoni. Aavistelin pahinta, kun yhtäkkiä vessasta alkoi kuulua kiroilua. Pytyssähän se kani oli taas käynyt.

Sinänsä hauskaa oli myös Pomen tapa auttaa minua häkin puhdistamisessa. Kun metsästin papanoita purun joukosta kaikessa rauhassa, yhtäkkiä joku hyppäsikin selkääni ja siitä olkapäälleni! Mutta minkäs teet, kanit kun pitävät monitasoisuudesta! Siinä sitten putsailin häkkiä kani olkapäälläni. Olihan se toisaalta myös ihanaa, mutta joskus tunsin pientä narskutusta hiuksissani tai ponnarissani, mistä en ollut ihan niin mielissäni.

Kaiken kaikkiaan kanit ovat todella mukavia kavereita, joiden kanssa myös sattuu ja tapahtuu. Minulla oli ainakin hauskat kolme kuukautta, koska sain nauttia sosiaalisen kanivieraamme seurasta ja keppostelusta!

PESUlla on tälläkin hetkellä kaneja vailla sitä omaa kotiaan, joten käyhän rohkeasti tutustumassa heihin nettisivuillamme!