torstai 31. heinäkuuta 2014

Päivä pentukodissa

Kissakoordinaattorin arkeen kuuluu välillä jonkin verran maakuntamatkailua. Varsinkin silloin, kun eläinsuojeluyhdistyksen alueena on niinkin laaja alue kuin Pirkanmaa: auton ratissa tulee vietettyä joskus tuntejakin, että pääsee paikan päälle.

Jalka! Apua!
Nämä kolme orpopentua tulivat yhdistykselle kesäkuulla pariviikkoisina palleroina. Ne viettävät tällä hetkellä kissanpäiviä tilapäiskodissa mussuttaen tuttipullosta maitoa; toki nyt opetellaan jo vähän märkäruoallekin.

Ilta koostui kahvittelun lomassa myös kissanpentujen hiekkalaatikon tutkimisesta ja analysoimisesta. Pentue oli ollut jonkin verran löysällä ja pohdittiin yhdessä tilapäiskodin kanssa hoidon tarvetta. Kaikki kolme pentua olivat kuitenkin tällä hetkellä hyvin energisiä.

Tilapäiskodin arkeen usein kuuluu ikäviäkin asioita. Pentukodilla jatkuva siivoaminen on sitä; pennut eivät mitään kauhistuttavan siistejä vielä elämänsä alussa ole. Imurointia, mattojen vaihtamista, pyykkäämistä - siitä on kissanpennut tehty! Vaikka ne ovat suloisia ja ihania, pentueissa on aina iso työ.

Varsinkin orpopennut usein työllistävät paljon, koska elämän alussa niiden pääasiallinen ravinto on maito - tai tässä tapauksessa maidonvastike - ja pentuja tulee syöttää useita viikkoja jopa kahden tunnin väliajoin. Ison pentueen ollessa kyseessä päivärytmi koostuu lähes kokonaan pentueen syöttämisestä.

Hiekkalaatikon näytteiden perusteella seurailua kuitenkin jatketaan, mutta akuuttia hätää tällä hurmaavalla kolmikolla ei ole. Illan aikana nähtiin myös tyylisuorituksia saalistamisesta ja lopuksi uinahdettiin pullomamman syliin.

Musta tulee isona hurja saalistaja!

Miksi täällä on kenkä... ?

Miten täältä pääsee pois, help!

Mamman syli on paras syli.

1 kommentti: